Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät haluavat auttaa köyhää opiskelijaa

11.8.2010 15.12

Saija Räsänen

Vihreä eduskuntaryhmä tahtoo sitoa opiskelijoiden toimeentulon indeksiin ja turvata sen tason kehityksen muiden etuisuuksien tavoin.

"Nyt on löydettävä ratkaisuja, jotta opiskelijat eivät jää muihin ryhmiin nähden kohtuuttomaan asemaan", sanoo vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö vihreiden tiedotteessa.

Vihreät puolustavat myös yliopistojen perusrahoitusta ja ajavat yliopistojen työttömyysvakuutusmaksuja ensi vuoden budjettiin.

"Yliopistoille luvattiin yliopistolain hyväksymisen yhteydessä, ettei niille tule mitään uusia maksuja, joita niille ei täysimääräisesti korvattaisi. Tämä lupaus on aika lunastaa", sanoo eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Vihreät pitävät tärkeänä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten saamista takaisin opintoihin esimerkiksi työpajatoiminnan avulla. Tällä hetkellä työpajoille esitetään neljän miljoonan euron rahoitusleikkausta viime vuoden tasoon nähden. Vihreät pitäisivät rahoituksen ennallaan.

koulutus  yliopistot  opintotuki  opiskelijat 


Lisää aiheesta:



Viite