Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

ei kahta nuijaa. Vihreät päätti lauantaina pysyä yhdessä puheenjohtajassa.Iiro Törmä

ei kahta nuijaa. Vihreät päätti lauantaina pysyä yhdessä puheenjohtajassa.

Vihreät hylkäsi taas kahden puheenjohtajan mallin

7.6.2014 12.55

Juha Honkonen

Vihreät pysyy muiden puolueiden tapaan yhdessä puheenjohtajassa. Vihreän Liiton puoluekokous äänesti kahden puheenjohtajan mallista Jämsässä lauantaina keskipäivällä. Ehdotus uudistuksesta kaatui äänin 124–188. Päätös olisi vaatinut 3/4:n enemmistön.

Puoluehallituksen oli edellisen puoluekokouksen määräämänä esiteltävä meneillään olevalle kokoukselle kahden puheenjohtajan malli. Esitystä valmisteli puolueen valtuuskunnan puheenjohtajan Mari Puoskarin vetämä työryhmä, jossa oli mukana kaikkien piirien ja liittojärjestöjen edustus.

Uudistuksessa toinen puheenjohtajista olisi toiminut puoluehallituksen puheenjohtajana ja toinen puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana. Äänestyksen toinen, voittanut, vaihtoehto säilyttää nykyisen yhden johtajan käytännön. 

Puoluehallitus ei ottanut kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta vaan halusi jättää asian kokonaan puoluekokouksen harkintaan. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö on vastustanut kahden puheenjohtajan mallia, koska siinä on vaara puolueen hajoamisesta kahteen siipeen.

"Olen seurannut Ruotsissa olevaa kahden puheenjohtajan mallia läheltä. Siellä puheenjohtajat riitelivät aluksi 15 vuotta puolueen linjasta. Malli ei automaattisesti lisää demokratiaa. Yksi puheenjohtaja edustaa puoluekokouksen päätöksellä koko puoluetta", Niinistö puhui kokouksessa.

Puoluesihteeri Lasse Miettinen sen sijaan on kannattanut muutosta. Kansanedustajista Osmo Soininvaara on vastustanut ja Oras Tynkkynen kannattanut sitä. Jämsän puoluekokouksessa puheenvuoroja käytettiin runsaasti niin yhden kuin kahden nuijan malleista.

Malli päätettiin selvittää puoluekokouksessa Espoossa vuosi sitten. Puolue on myös tyrmännyt kahden nuijan käytännön aiemmin. Vihreiden puoluekokous hylkäsi sen Kuopion puoluekokouksessa 2011. Asiaa on käsitelty puoluekokouksissa myös 2005 ja 2007.

Kahden puheenjohtajan käytäntöä on perusteltu muun muassa työn jakamisella ja sukupuolten välisellä tasa-arvolla. Sen on sanottu mahdollistavan myös paluun vihreän ideologian juurille, jolloin puolueen puheenjohtajana oli eduskunnan ulkopuolelta valittu henkilö.

Kahden puheenjohtajan malli on vihreillä puolueilla käytössä monessa Euroopan maassa, esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa. Suomessa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitolla Vinolla on ollut kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa vuodesta 2007 alkaen.

"Olemme tulleet muuttamaan toimintatapoja ja maailmaa. Aika moni asia on tuntunut aluksi oudolta mutta muuttunut sitten vallitsevaksi käytännöksi", Vinon toinen puheenjohtajista Maria Ohisalo puhui Jämsässä.

 

vihreät  puoluekokous  kahden puheenjohtajan malli  jämsä 




Viite