Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät jatkaa hallituksessa – nämä asiat hiersivät puolueväkeä

26.4.2014 16.23

Jukka Vahti

Vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous pohti lauantaina puolueen asemaa hallituksessa.

Puolue-elimet olivat yhdessä koolla ensimmäistä kertaa hallituksen kehysriihen jälkeen. Kokouksessa kukaan ei esittänyt hallituksesta lähtemistä, joten asiasta ei myöskään äänestetty.

Valtuuskunnan puheenjohtaja Mari Puoskari kertoi kokouksen jälkeen, että eniten kritiikkiä puolueväeltä saivat päätökset kehitysyhteistyörahojen ja lapsilisien leikkaamisesta sekä opiskelijoihin kohdistuvat leikkaukset. 

"Oli myös asioita, joissa toivottiin lisätoimia valtiolta, esille nousi erityisesti eläkeiän nosto", Puoskari sanoi.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto puolestaan sanoi, että keskustelua käytiin erityisesti siitä, miten hallitus parantaa pienituloisten asemaa. 

"Kokouksessa todettiin, että kehysriihen veropäätökset olivat sellaisia, mitä olemme ajaneet, eli ne kaventavat tuloeroja, eli pienituloisten verot kevenevät ja parempituloisten verot kiristyvät. Todettiin, että vaikka kehysriihessä tehtiin vaikeita päätöksiä, kuten lapsilisien leikkaus, niin pienituloisille tulee myös hyviä asioita", Alanko-Kahiluoto sanoi.

Hallituspuolueiden yhteistyötä koettelee lähitulevaisuudessa sekä sdp:n puheenjohtajavalinta parin viikon päästä pidettävässä puoluekokouksessa että pääministerin vaihtuminen, kun Jyrki Katainen (kok) luopuu tehtävästään kesäkuun puolessa välissä pidettävässä puoluekokouksessa.

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan puolue aikoo pääministerin vaihtumisen jälkeisissä minihallitusneuvotteluissa puolustaa nykyisen hallitusohjelman kirjauksia.

"Ohjelman keskeiset periaatteet ovat edelleen hyvin vahvoja, eli edistetään talouden kestävää kasvua, ympäristön suojelua ja tuloeroja kaventavaa hyvinvointipolitiikkaa. On myös selvää, että kun hallituskautta on enää vajaa vuosi jäljellä, varsinaiseen uuteen ohjelmaan ei ole tässä tilanteessa mahdollisuuksia, vaan haluamme varmistuksen sille, että tavoitteemme etenevät sovitulla tavalla", Niinistö sanoi.

vihreät  hallitus 




Viite