Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät ministerit valitsivat heidät avustajikseen

5.7.2011 14.21

Saija Räsänen

Vihreät ministerit ovat valinneet valtiosihteerin ja erityisavustajansa.

Valtion omistajaohjauksesta vastaavan kehitysministeri Heidi Hautalan erityisavustajiksi on valittu valtiotieteiden ja humanististen tieteiden kandidaatti Laura Nordström ja valtiotieteiden maisteri Lauri Korkeaoja.

"Olen ollut vihreiden toiminnassa mukana kahdeksan vuotta, ja koen kunniatehtäväksi avustaa vihreää ministeriä. Odotan kiirettä, haasteita ja vihreitä onnistumisen elämyksiä", Korkeaoja sanoo.

Korkeaoja on työskennellyt aiemmin STTK:n alue- ja elinkeinopoliittisena asiantuntijana, Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä ja sosiaalipoliittisena sihteeriä. Hän on ollut myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja.

"Nyt olen tavallaan toisella puolella; otan vastaan lobbareiden ajatuksia. Kaikissa tehtävissä on kuitenkin ollut kyse neuvottelusta", hän vertaa uutta työtään etujärjestöissä toimimiseen.

Korkeaoja pitää vahvuutenaan hyviä yhteyksiään muihin puolueisiin.

Nordström taas siirtyy ministeriöön Euroopan parlamentista, jossa hän toimi Hautalan erityisavustajana. Lisäksi hän on toiminut Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajana.

Ympäristöministeri Ville Niinistön valtiosihteerinä työskentelee tästä eteenpäin yhteiskuntatieteiden maisteri Katriina Poskiparta.

Poskiparta on aiemmin toiminut työ- ja elinkeinoministeriössä valtiosihteerinä, erityisavustajana valtioneuvoston kansliassa, konsulttina Ympäristöviestintä 3D Oy:ssä, tiedotuspäällikkönä Suomen lakimiesliitossa sekä asukaspalvelujohtajana Vantaan kaupungilta.

Niinistön erityisavustajina aloittavat valtiotieteiden maisteri Elina Moisio ja luonnontieteiden kandidaatti Paloma Hannonen.

Moisio on työskennellyt aiemmin työministerin erityisavustajana. Lisäksi hän on toiminut muun muassa tutkijana Helsingin yliopiston viestinnässä ja Työterveyslaitoksella sekä työelämän tasa-arvohankkeiden suunnittelijana.

Hannonen taas on toiminut aiemmin Anni Sinnemäen eduskunta-avustajana ja tutkijana Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella. Hannonen on toinen Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden tämänhetkisistä puheenjohtajista.

vihreät 




Viite