Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Juha Honkonen

Nainen ja mies? Kahden puheenjohtajan mallia on perusteltu muun muassa sukupuolisella tasa-arvolla.Juha Honkonen

Nainen ja mies? Kahden puheenjohtajan mallia on perusteltu muun muassa sukupuolisella tasa-arvolla.

Vihreät selvittää kahden puheenjohtajan mallin

26.5.2013 11.29

Juha Honkonen

Vihreät selvittää siirtymisen kahden puheenjohtajan malliin. Asiasta päätti puoluekokous sunnuntaina Espoossa.

Päätös tarkoittaa vihreää valoa muutokselle, sillä vastaesitys olisi torpannut uuden mallin ja kehittänyt nykyistä käytäntöä. Äänet menivät 163–141.

Myös eilen lauantaina valittu puoluesihteeri Lasse Miettinen on selvityksen kannalla.

"Olen vastustanut kahden puheenjohtajan mallia viimeiset kahdeksan vuotta. Olen kuitenkin muuttanut kantaani. Muutoksen vaikutukset kannattaa selvittää", Miettinen sanoo.

Kahden puheenjohtajan käytäntöä perustellaan muun muassa työn jakamisella ja sukupuolten välisellä tasa-arvolla. Se mahdollistaisi myös paluun vihreän ideologian juurille, jolloin puolueen puheenjohtajana oli eduskunnan ulkopuolelta valittu henkilö.

"Jo nyt on tavallaan kahden puheenjohtajan malli, kun on sekä puolueen että eduskuntaryhmän puheenjohtajat. Totta kai muutoksessa on riskinsä, mutta ne nyt selvitetään", Miettinen kommentoi.

Kahden puheenjohtajan malli on vihreillä puolueilla käytössä monessa Euroopan maassa. Suomessa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitolla on ollut kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa vuodesta 2007 alkaen.

Uusi malli saatetaan nuijia voimaan seuraavassa puoluekokouksessa vuoden päästä. Päätös vaatii 3/4 enemmistön. Muutos voi aikaisintaan astua voimaan kahden vuoden päästä eli seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

puoluekokous 




Viite