Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden ehdokkaiden kymmensormijärjestelmä läpäisi Facebook-testin

29.3.2011 14.41

Saija Räsänen

Uudenmaan vihreät järjesti viime viikonloppuna vaalitilaisuuden Facebookissa. 

Vihreiden puoluetoimistolla näppäimistöjen äärellä vastauksia takoivat puolitoista tuntia oikeusministeri Tuija Brax sekä kansanedustajat Johanna Karimäki, Jyrki Kasvi ja Timo Juurikkala. Yhteensä kysymyksiä kertyi noin kuusikymmentä.

"Kysymykset yllättivät asiallisuudellaan. Ne olivat tiukan poliittisia. Kansanedustajat näpyttelivät vastauksia katse keskittyneesti ruudussa, ja kymmensormijärjestelmä joutui koetukselle", sanoo Vantaan vihreiden toiminnanjohtaja Tuomas Rinne. 

Joukossa oli kriittisiäkin kysymyksiä esimerkiksi vihreiden verolinjauksista.

Facebook-tenttauksen ero perinteiseen vaalitilaisuuteen löytyy Rinteen mukaan siitä, että netissä kaikki halukkaat pääsevät ääneen, kun yleensä puheenvuoron saa vain äänekkäin 10 prosenttia yleisöstä. Lisäksi kaikki kansanedustajat saattoivat nyt halutessaan puhua yhtä aikaa.

Kaikkiin kysymyksiin pyrittiin vastaamaan; vain parin viimeisen minuutin aikana saapuneet kysymykset jäivät vastausta vaille.

Rinne uskoo, että vastaavia tilaisuuksia järjestetään lisää vielä ennen vaaleja, ja että muutkin vihreiden vaalipiirit innostuvat ajatuksesta.

"Osittain suosio saattoi johtua siitä, että vaaleista on tulossa erityisen kuohuttavat. Viime hetken markkinoinnilla saatiin myös paljon lisää porukkaa - levitin itse kutsua ennen h-hetkeä 25 Facebook-kaverilleni, ja he sitten kutsuivat vielä omia kavereitaan", Rinne sanoo.

Rinne kuvailee vaalitilaisuutta myös yhteisölliseksi kokemukseksi. Kasvi ja Sumuvuori jäivät vielä istumaan iltaa puoluetoimistolle tentin jälkeen.

Juttua on päivitetty 30. maaliskuuta. Toisin kuin jutussa alun perin väitettiin paneeliin osallistui Johanna Karimäki eikä Johanna Sumuvuori, joka on vihreiden ehdokas Helsingin vaalipiirissä.

vihreät  facebook  eduskuntavaalit  sosiaalinen media 




Viite