Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät

Outi Alanko-Kahiluoto.
Jotain hyvää. Outi Alanko-Kahiluoto on tyytyväinen, että kehysriihen vaikeiden ratkaisujen joukkoon mahtui muutama hyväkin päätös.Vihreät

Jotain hyvää. Outi Alanko-Kahiluoto on tyytyväinen, että kehysriihen vaikeiden ratkaisujen joukkoon mahtui muutama hyväkin päätös.

Vihreiden vanha tavoite meni läpi – kehysriihestä askel perustulon suuntaan

26.3.2014 15.18

Lasse Leipola

Yksi vihreiden saavutuksista kehysriihessä oli toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelan maksettavaksi. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodon mukaan tämä on ollut pitkäaikainen tavoite.

”Se on tärkeä askel perustulon suuntaan. En olisi ikinä uskonut, että tämä saadaan tällä vaalikaudella läpi”, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Hän muistuttaa, että nykyinen hallitus on ottanut askelia perustulon suuntaan myös poistamalla puolison tulojen vaikutuksen työmarkkinatukeen sekä ottamalla käyttöön asumistuen suojaosan.

Sdp ja kokoomus kääntyivät toimeentulon uudistuksen kannalle, kun selvitykset osoittivat, kuinka paljon sosiaalityöntekijöiden aikaa kuluu laskemiseen. Nyt maksaminen siirtyy Kelalle, jolla on jo tarvittavat tiedot eikä kansalaiset tarvitse juosta luukulta luukulle.

”Tämä lisää kuluja, koska toimeentulotuen alikäyttö vähenee, mutta sivistysvaltiossa pitääkin olla niin, että vähävaraiset saavat heille kuuluvat tuet”, Alanko-Kahiluoto sanoo.

vihreät  sosiaaliturva  perustulo 




Viite