Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Mikael Ahlfors
Juhlasta arkeen. Lokakuinen vaalivoitto poiki vihreille runsaasti luottamustehtäviä.
16.12.2008 14.55
Helsingin asuntopolitiikka on jatkossa vahvasti vihreiden käsissä. Vihreä valtuustoryhmä jakoi saamansa luottamuspaikat eilen maanantaina.
Kiinteistölautakunnan puheenjohtajaksi valittiin jo kaksi kautta lautakunnassa istunut arkkitehti Tuula Paalimäki. Asuntotuotantotoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin toimittaja Tuomas Rantanen.
Asuntolautakunnan puheenjohtajuus annettiin Vesa Peipiselle, joka on Oranssin toiminnanjohtaja sekä Helsingin vihreiden asuntotyöryhmän vetäjä.
Vihreillä on nyt vahva ote kaupungin asuntopolitiikasta.
”Se tulee näkymään siinä, että kyseiset lautakunnat tekevät entistä enemmän yhteistyötä”, Peipinen sanoo.
Hän lisää vihreiden värisuoraan vielä kaupunkisuunnittelulautakunnan, jonka varapuheenjohtajaksi valittiin jo aiemmin Osmo Soininvaara.
”Vihreillä on nyt paljon valtaa, ja on tärkeää, että vihreä painotus näkyy asuntopolitiikassa”, Peipinen sanoo.
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajaksi valittiin eilen kansanedustaja Anni Sinnemäki ja nuorisolautakunnan puhetta johtaa jatkossa kaupunginvaltuuston nuorin jäsen, 25-vuotias opiskelija Emma Kari.
Sosiaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin erityisopettaja Sirkku Ingervo ja joukkoliikennelautakunnan puheenjohtajana jatkaa tutkija Jessica Karhu.
Otto Lehtipuu valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi ja Mari Puoskari valtuustoryhmän puheenjohtajaksi jo aiemmin.
vihreät 
Tweet