Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

outialanko.fi

Outi Alanko-Kahiluoto.
Ykkönen. Vuodesta 2007 asti kansanedustajana työskennellyt Outi Alanko-Kahiluoto on nykyisin eduskuntaryhmän puheenjohtaja.outialanko.fi

Ykkönen. Vuodesta 2007 asti kansanedustajana työskennellyt Outi Alanko-Kahiluoto on nykyisin eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Vihreiltä ensimmäiset ehdokkaat Helsinkiin – he pärjäsivät äänestyksessä

18.6.2014 9.30

Lasse Leipola

Helsingin vihreät nimesi eilen tiistaina eduskuntavaaliehdokkaikseen yhdeksän eniten jäsenäänestyksessä ääniä saanutta. Äänestykseen osallistui lähes puolet äänioikeutetuista.

Jäsenäänestys onnistui mielestäni erittäin hyvin ja moni ehdokkaista on saanut tämän avulla kampanjakoneistonsa hyvin käyntiin. Ehdokaslistamme on loistavalla alulla: mukana on sekä politiikan konkareita, että tuoreempia naamoja.  Tästä on hyvä jatkaa tuleviin vaaleihin”, puheenjohtaja Pauliina Lehtinen sanoo järjestön tiedotteessa.

Äänestyksen suosituin ehdokas oli kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto, joka keräsi 11 prosenttia äänistä.

”Olen iloinen jäsenistön luottamuksesta. Olen hyvin motivoitunut jatkamaan työtä ympäristön ja eriarvoisuuden vähentämisen puolesta”, Alanko-Kahiluoto kommentoi äänestyksen tulosta.

Seuraavaksi suosituimmat olivat kehitysministerin erityisavustajana aloittava Johanna Sumuvuori (9,8%), valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari (9,3%) ja ohjelmistoarkkitehti Otso Kivekäs (8,4%).

Ehdolle asetettiin myös valtiotieteiden kandidaatti Ozan Yanar (7,4%), Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius (7,2%), Vinon puheenjohtaja Maria Ohisalo (7,0%), Erkki Perälä (6,5%) ja Hannu Oskala (5,5%).

Helsingin vihreät nimeää lisää ehdokkaita ensi syksynä.

vihreät  eduskuntavaalit 




Viite