Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Aurinkopaneeleja.
Kiistelty. Eurooppa suojaa markkinoitaan asettamalla kiinalaisille paneeleille tullimaksun.SXC

Kiistelty. Eurooppa suojaa markkinoitaan asettamalla kiinalaisille paneeleille tullimaksun.

Viini ja aurinkopaneelit kiristävät Kiinan ja EU:n välejä

5.6.2013 9.37

Lasse Leipola

Euroopan unionin ja Kiinan välisessä kaupassa oleva kitka kasvoi eilen tiistaina uudelle tasolle. Euroopan komissio ilmoitti, että se asettaa kiinalaisille aurinkopaneeleille polkuhinnoittelusta johtuvan tuontitullin, joka on aluksi noin 12 prosenttia, mutta kasvaa elokuussa noin 48 prosenttiin. Yhdysvallat on turvautunut vastaavaan toimeen jo aiemmin.

Päätöksen taustalla on EU:n viime syyskuussa aloittamat tutkimukset, joissa selvisi, että Kiinasta tuodaan Eurooppaan aurinkopaneeleja lähes puolet markkinahintoja halvemmalla, mikä on vääristänyt markkinatilannetta Euroopassa. Komissio huomauttaa tiedotteessaan, ettei tullimaksu kuitenkaan kata koko hintavääristymää.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kiinan kauppaministeriö vastasi tänään keskiviikkona EU:n päästökseen aloittamalla selvitykset EU-viinien hinnoittelusta. Tavoitteena on arvioida viinituotantoon liittyvää tukipolitiikkaa ja sitä, johtaako se liian alhaisiin hintoihin.

Molemmat osapuolet ilmoittivat kuitenkin samalla halukkuutensa neuvotteluihin.

uusiutuvat  kiina  aurinkoenergia  eurooppa  viinit 




Viite