Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Alistair Scott

Myrkyttäjä viiniviljelyksien keskellä.
Sumutus. Viinirypäleistä paljastui myrkkyjä. Alistair Scott

Sumutus. Viinirypäleistä paljastui myrkkyjä.

Viinirypäleet paljastuivat kemikaalicocktaileiksi

26.11.2008 12.27

Taina Ahtela

EU:n alueella viljellyistä hedelmistä ja vihanneksista lähes joka toisessa on myrkyllisiä torjuntainejäämiä.

Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen käsiinsä saaman selvityksen mukaan pahimpia ovat viinirypäleet, joista yli 70 prosentista löytyy myrkkyjäämiä. Asiasta kertoi ensin Dagens Nyheter.

Komission selvityksessä käytiin läpi 65 000 elintarviketta. Joidenkin hedelmien ja vihannesten kohdalla lapsille sallitut rajat ylittyivät jopa 900 prosentilla. Monet hedelmät ja vihannekset olivat oikeita kemikaalicocktaileja: esimerkiksi paprikasta löydettiin jopa 29 erilaista valmistetta.

Kymmenen vuotta sitten tehdyssä selvityksessä enemmän kuin kahta torjunta-ainetta löydettiin 16 prosentissa kokeista, nyt vastaava luku oli 28.

Ylitarkastaja Ulla Karlström Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta rauhoittelee kohua.

”On totta, että suurin piirtein puolet hedelmistä ja vihanneksista sisältää pieniä jäämiä. EU:ssa rajat on kuitenkin asetettu niin alhaisiksi, että niille altistumisesta ei pitäisi olla mitään haittaa ihmisille. Turvamarginaali voi olla sata- tai tuhatkertainen”, Karlström sanoo.

Hänen mukaansa luvut ovat suurin piirtein samalla tasolla kuin ennenkin.

”Noin viidessä prosentissa tuotteista jäämät ylittävät EU:n salliman rajan. Tällaiset tuotteet pyritään löytämään pistokokeilla, jonka jälkeen koko erä pannaan myyntikieltoon ja samalta tuottajalta tulevia tuotteita seurataan.”

Karlströmin mukaan jäämien löytyminen kertoo, että tehostettu valvonta toimii. Hänen mukaansa tekniikka on kehittynyt valtavasti, ja nyt pystytään havaitsemaan jopa sata kertaa pienempiä jäämiä kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Tuontihedelmistä ja -vihanneksista löydetään enemmän torjunta-ainejäämiä kuin kotimaisista. Selkeästi eniten jäämiä löytyy tällä hetkellä thaimaalaisista tuotteista, ja niitä myös seurataan tehostetusti.

Viranomaiset epäilevät, että Thaimaassa on paljon pieniä perheviljelmiä, joilla ei vielä osata käyttää näitä aineita oikein.


Lisää aiheesta:



Viite