Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Viisivuotisuunnitelmalla vauhtia uusien biojalostamojen kehittämiseen

6.3.2009 7.55

Jukka Vahti

Talouskriisi ja metsäteollisuuden rakennemuutos vauhdittavat uuden sukupolven biojalostamojen kehittämistä.

Metsäalan toimijoiden Metsäklusteri-yhtiö ilmoitti maanantaina aloittavansa viisivuotisen Tulevaisuuden biojalostamo-ohjelman, jolla pyritään parantamaan puubiomassan hyödyntämistä ja vauhdittamaan metsäalan uudistumista.

Ohjelman kokonaisrahoitus on noin 50 miljoonaa euroa. Tekes on tehnyt yhdeksän miljoonan rahoituspäätöksen kahdelle seuraavalle vuodelle.

Ohjelman tavoitteena on kehittää tuotantomenetelmiä, joilla puusta saadaan tehtyä esimerkiksi biomuoveja, uusia komposiittimateriaaleja ja erilaisia biokemikaaleja.

”Ensin tehtiin lautaa, sitten kuituja, ja nyt mennään molekyyleihin. Tavoitteenamme on iso hyppäys osaamisessa”, Metsäklusterin tutkimusjohtaja Lars Gädda sanoo.

Hänen mukaansa ohjelma on viisivuotinen, jotta mahdollisimman monella tutkijalla olisi mahdollisuus tehdä sen parissa väitöskirjansa.

”Yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa tarkoittaa sitä, että puhutaan jopa 90 tutkijasta”, Gädda arvioi.

Metsäklusterin tutkimusohjelma on osa laajempaa suomalaista biojalostamotutkimusta, jota organisoi 2007 käynnistynyt Tekesin Biorefine-ohjelma. Hankkeessa on mukana laaja suomalainen tutkimuslaitos-, yliopisto- ja yritysverkosto.

metsäteollisuus 




Viite