Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Ville Niinistö.
Vaalilaki uusiksi. Ville Niinistö luottaa perussuomalaisten tukeen vaalilain uudistamisessa.Lasse Leipola

Vaalilaki uusiksi. Ville Niinistö luottaa perussuomalaisten tukeen vaalilain uudistamisessa.

Ville Niinistö: Luotan perussuomalaisiin

23.2.2011 15.15

Jenni Leukumaavaara

Lex Cronberg nytkähti tänään eteenpäin, kun perustuslakivaliokunta antoi mietintönsä vaalilain uudistuksesta. Vuoden 2015 eduskuntavaalit käydään uudella järjestelmällä, mikäli tuleva eduskunta äänestää laille kahden kolmasosan enemmistön.

Lain hyväksyminen ei ole itsestäänselvää, koska se heikentää suurimpien puolueiden kannatusta. Sdp vastustaa vaalilain uudistusta, ja keskusta ja kokoomuskin ovat hieman varpaillaan, vaikka uudistuksen kannalle päätyivätkin.

Pienet ja keskisuuret puolueet puolestaan hyötyvät uudesta valtakunnallisesta ääntenlaskutavasta. Vihreät on ajanut uudistusta voimakkaasti, ja tukea puolue todennäköisesti saa taholta, jonka kanssa yhtäläisyyksiä muutoin on vähän.

"Luotan tässä asiassa perussuomalaisiin. Timo Soini on kannattanut uudistusta, koska se takaa paremman tasa-arvon", vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja, perustusvaliokunnan jäsen Ville Niinistö sanoi valiokunnan tiedotustilaisuudessa.

Vaalilakiin on tulossa myös valtakunnallinen äänikynnys, josta valiokunnassa käytiin kova vääntö.

Alkuperäisen esityksen, kolmen prosentin kynnyksen, sijaan valiokunta päätyi äänin 9-8 kahden prosentin äänikynnykseen. Äänikynnyksen tarkoituksena on ehkäistä poliittisen kentän pirstoutumista.

Vihreille molemmat prosenttiluvut käyvät, mutta keskusta ja kokoomus haluavat viedä asian vielä täysistuntosaliin ja suuren valiokunnan päätettäväksi. Eduskunta keskustelee asiasta aikaisintaan ensi tiistaina.

Käytännössä uudistus tarkoittaisi, että "tapaus Cronberg" ei enää voisi toistua. Vihreiden entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg putosi eduskunnasta viime vaaleissa, vaikka keräsi lähes 12 prosenttia vaalipiirinsä äänistä.

Uudessa järjestelmässä myös vaaliliitot on kielletty.

eduskuntavaalit  perustuslaki 




Viite