Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ville Niinistö: Muut takertuvat rapistuviin haavekuviin

26.2.2011 13.01

Lasse Leipola

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että vihreät ovat ainoa puolue, joka ymmärtää talouden muutosta.

"Keskusta haluaa pelastaa Suomen vanhakantaisilla aluetuilla. Sdp haluaa estää vihreän verouudistuksen teollisuuden kilpailukyvyn nimissä. Kokoomuksen vastaus on veronkevennykset hyväosaisille ja yrityksille. Perussuomalaiset haluavat viedä Suomen 1950-luvulle ja eristää meidät maailmantaloudesta", Niinistö sanoi puoluevaltuuskunnalle pitämässään puheessa.

Hänen mukaansa maailma on siirtymässä teollisesta yhteiskunnasta moninaisempaan palvelujen ja korkean jalostusasteen tuotteiden yhteiskuntaan.

"Samalla luonnonvarojen rajallisuus sekä ilmastonmuutos pakottavat edistykselliset valtiot panostamaan ympäristöllisesti kestävän ja resurssitehokkaan yhteiskunnan rakentamiseen", Niinistö sanoi.

Hän sanoi, että vihreiden tavoitteena on 50 000 uutta viherkaulustyöpaikkaa vuoteen 2017 mennessä.

Niinistö sanoi puheessaan myös, että vihreiden tavoitteena on saada hallitusohjelmaan konkreettisia kirjauksia sosiaaliturvan ja työn yhdistämisen helpottamisesta sekä perusturvan tason nostamisesta.

"Askeleina perustuloon vihreät esittää 100 euron kuukausittaista aktiivirahaa keikkatyötä tekeville työttömille. Lisäksi esitämme, että pienen osa-aikatyötulon ja työttömyysturvan yhteensovitusprosenttia alennetaan 50:sta 25 prosenttiin. Näin työtulojen ansainta tulisi työttömälle aina kannattavaksi. Tämän ansiosta 500 euron kuukausituloja saava työtön keikkatyöläinen saa käteen palkastaan yli 300 euroa, kun nykyään käteen jää vain noin 100 euroa", Niinistö sanoi.

vihreät  viherkaulustyöpaikat  eduskuntavaalit  talous 




Viite