Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Erkki Perälä.
Köyhien puolesta. Erkki Perälä sanoo, että köyhät kärsivät taantumasta eniten.

Köyhien puolesta. Erkki Perälä sanoo, että köyhät kärsivät taantumasta eniten.

Vinolaiset paheksuvat kehyrahoihin kajoamista

20.8.2009 8.38

Lasse Leipola

On vastuutonta leikata rahaa niiltä, jotka kärsivät talouden taantumasta eniten, sanoo Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja Erkki Perälä.

Hallituksen tavoitteena on etsiä ensi viikon budjettiriihessä talousarviosta 200 miljoonaa euroa työllisyyden parantamiseksi. Kehitysyhteistyörahat ovat nousseet yhdeksi leikkauskohteeksi.

Vino vaatii hallitusta paitsi jättämään kehitysyhteistyörahat rauhaan myös perumaan suunnitellut veronkevennykset ja käyttämään rahat köyhyyden vähentämiseen niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

”Kehitysmailla on heikoimmat edellytykset vastata globaalin talouskriisin aiheuttamiin ongelmiin”, Perälä sanoo järjestön tiedotteessa.

Vino ei myöskään kannata ehdotusta, jonka mukaan kehitysyhteistyörahoihin laskettaan jatkossa pakolaisten vastaanottamisen kuluja.

”Kehitysyhteistyön tavoitteena tulee olla köyhien maiden ja niiden asukkaiden auttaminen pois köyhyydestä, ei kotimaisten menoerien paikkailu”, tiedotteessa todetaan.

nuoret  vihreät  kehitysyhteistyö 




Viite