Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Viranomainen: Kokemäenjoen suutarit kuolivat luultavasti päästöön

15.8.2014 14.01

Sammeli Heikkinen

Kokemäenjoella on havaittu yhteensä satoja kuolleita suutareita, kertoo Varsinais-Suomen ely-keskus. Ympäristöviranomaisten mukaan hapenpuute ei ole tappanut kaloja, sillä joen happitilanne on ollut normaali.

"Teollisuuspäästöistä aiheutunut aineenvaihdunnan häiriintyminen näyttää todennäköisimmiltä syyltä tässä vaiheessa", elyn perjantaina julkaisemassa tiedotteessa todetaan.

Sukellustutkimusten ennakkotietojen perusteella osa simpukkalajeista on kärsinyt nikkelivuodosta pahasti. Esimerkiksi vuollejokisimpukkakannasta jopa viidennes on saattanut tuhoutua.

Norilsk Nickelin Harjavallan tehtaalta vuoti heinäkuun alussa 66 tonnia nikkeliä Kokemäenjokeen. Simpukkakuolemat havaittiin pian vuodon jälkeen, kuolleita suutareita alkoi taas löytyä viime viikolla.

ympäristömyrkyt  kalakuolema 




Viite