Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helsingin yliopisto

Mittauslaite Vanajanselällä.
Mittari. Hankkeen tavoitteena on saada parannettua sisävesien pienpuhdistamoiden tehokkuutta.Helsingin yliopisto

Mittari. Hankkeen tavoitteena on saada parannettua sisävesien pienpuhdistamoiden tehokkuutta.

Voisiko vesistö itse pysäyttää rehevöitymisensä?

15.8.2013 9.52

Lasse Leipola

Helsingin yliopistolla selvitetään, olisiko vesistöjen omat mikrobit mahdollista valjastaa vähentämään rehevöitymistä. Vedenpuhdistamot saavat parhaimmillaankin talteen vain noin 90 prosenttia jäteveden typestä, joten rehevöitymisen estämiseen tarvitaan uusia keinoja.

”Osa puhdistamoiden purkuvedestä ohjataan alapuolisen vesistön pohjakerrostumiin. Siellä sedimentin omien mikrobien toiminta muuttaa purkuveden nitraattitypen typpikaasuksi”, nelivuotista tutkimusta Lammin biologisella asemalla johtava professori Lauri Arvola sanoo yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksessa seurataan myös, miten menetelmä vaikuttaa typen määrään ilmakehässä ja kuinka sinilevät reagoivat. Helsingin yliopiston mukaan luonnon omien keinojen hyödyntäminen voi vähentää merkittävästi vesistöön kohdistuvaa typpikuormitusta. Myös jätevedenpuhdistuksen kustannusten uskotaan pienenevän.

vesistöt 




Viite