Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

VTV: Tekesin ympäristöohjelmat ovat tehottomia

28.6.2011 9.22

Saija Räsänen

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin energia- ja ilmasto-ohjelmien yrityshankkeet eivät ole merkittävästi edistäneet ympäristötavoitteiden toteutumista, moittii Tekesin toimia seurannut Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.

Tekesin tukemat ohjelmat ovat osoittautuneet luultua tehottomammiksi, koska ne ovat laajoja ja monivuotisia kokonaisuuksia, joiden tavoitteet ovat VTV:n mukaan hyviä, mutta turhan yleisluontoisia.

Ohjelmille ei ole juuri asetettu euromääräisiä, kaupallisia tulostavoitteita eikä edes mitattavia ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita.

Vaikka VTV moittii Tekesiä, se myöntää, että ympäristöinnovaatioiden kaupallistaminen voi kestää vuosia, eivätkä tulokset siksi ole heti näkyvissä. Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että Tekesin yrityshankkeiden tulokset olivat jääneet kauas sekä kaupallisista- että työpaikkatulostavoitteista.

"Kun valtio myöntää tukea johonkin toimintaan, se pyrkii tiettyihin tuloksiin. Tarkastusviraston mukaan tukiehtoja tulisi muuttaa siten, että tukea voidaan myös periä takaisin, jos hankkeille asetettuja tavoitteita ei saavuteta", varoitetaan VTV:n tedotteessa.

Tekes tukee vihreän teknologian yritysohjelmia, koska teknologian ja innovaatioiden kehitys nähtiin vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategiassa hyväksi keinoksi saavuttaa EU:n ilmastotavoitteet.

 

ilmasto  energiateollisuus  energia 




Viite