Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Päästöjä ilmaan.
Jotain unohtui. Vuoden 1990 päästötilastot ovat kasvaneet vielä 2000-luvulla. SXC

Jotain unohtui. Vuoden 1990 päästötilastot ovat kasvaneet vielä 2000-luvulla.

Vuoden 1990 päästöt kasvavat yhä

5.3.2009 11.23

Vihreä Lanka

Vuotta 1990 koskevia päästötilastoja on vuosittaisissa tarkasteluissa kasvatettu jo yhteensä 600 miljoonalla hiilidioksiditonnilla. Vuotta 1990 käytetään ilmastosopimuksien vertailuvuotena, joten tilastojen paisuttelu pienentää vähennystarvetta. Asia selviää uutistoimisto Reutersin tekemästä selvityksestä.

Alkuperäisen arvion mukaan 34 teollisuusmaata aiheutti ilmakehään vuonna 1990 17 miljardin hiilidioksiditonnin kasvihuonepäästöt. Arviointiraportit tehtiin vuonna 1996.

Tämän jälkeen arvioita on tarkennettu ja kokonaismäärä on noussut 17,6 miljardiin tonniin, mikä tarkoittaa, että myös päästötavoitteet ovat nousseet 3,5 prosentilla. Eniten arviotaan ovat kasvattaneet Yhdysvallat ja Venäjä.

”Yksi mahdollinen selitys pienelle kasvulle on kasvihuonekaasupäästöjen entistä perusteellisempi tilastointi”, sanoo YK:n päästötilastoja keräävän yksikön johtaja Sergei Kononov.

Hänen mukaansa tilastotietojen luvattomasta peukaloinnista ei ole merkkejä, sillä muutokset vastaavat alkuperäisten arvioiden epätarkkuutta. Lukujen kasvattaminen ei myöskään koske kaikkia maita, sillä 16 maata on laskenut arviotaan.

ilmastoneuvottelut 




Viite