Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

WHO: Fukushiman onnettomuus nosti syöpäriskiä

28.2.2013 13.07

Lasse Leipola

Fukushiman kaksi vuotta sitten sattunut ydinvoimalaonnettomuus nosti alueen asukkaiden syöpäriskiä, arvioi maailman terveysjärjestö WHO. Pahiten saastuneilla alueilla lasten syöpäriskin arvioidaan nousseen syöpätyypistä ja sukupuolesta riippuen 4–70 prosenttia.

Sen mukaan kohonnut syöpäriski koskee kuitenkin vain pahiten saastuneita alueita. Fukushiman prefektuurin vähinten saastuneilla alueilla, muualla Japanissa tai Japanin ulkopuolella onnettomuuden ei arvioida nostaneen syöpäriskiä.

Raportti korostaa pitkäaikeisen seurannan tarvetta pahiten saastuneilla alueilla.

”Tämä tulee pysymään tärkeänä osana julkista terveydenhuoltoa tulevien vuosikymmenten ajan”, sanoo kansanterveysjohtaja Maria Neira WHO:n tiedotteessa.

Raportin mukaan myös joka kolmannella pelastustyöntekijällä on onnettomuuden seurauksena kohonnut syöpäriski.

ydinvoima 




Viite