Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

WWF: Itämeressä tuhansia hiljaisia tappajia

21.2.2013 8.29

Lasse Leipola

Puolalaiset ja liettualaiset kalastajat keräsivät viime vuonna Itämerestä 22 tonnia kadonneita kalaverkkoja. Yhdistettynä verkoista olisi tullut 135 kilometriä pitkä ketju.

”Hylätyt ja kadonneet kalaverkot ovat hiljaisia tappajia, jotka eivät valikoi saalistaan. Verkkoihin tarttuu niin kaloja, lintuja kuin merinisäkkäitä”, suojeluasiantuntija Matti Ovaska sanoo Suomen WWF:n tiedotteessa.

Järjestö muistuttaa, että hylätyt verkot verottavat myös kalastajien saalista, sillä esimerkiksi kolme kuukautta hylättynä ollut verkko "kalastaa" yhä noin viidenneksen teholla.

WWF:n mukaan Itämereen häviää vuosittain jopa 95 tonnia verkkoa. Puolan WWF on avannut interaktiivisen verkkokartan, jonne voi käydä lisäämässä omia haamuverkkohavaintoja. Ovaskan mukaan myös Suomen WWF on kiinnostunut kalastajayhteistyöstä haamuverkkojen keräämiseksi.

itämeri 




Viite