Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Metsää.
Tuoliin vai tankkiin. Puu kelpaa nyt moneen paikkaan.SXC

Tuoliin vai tankkiin. Puu kelpaa nyt moneen paikkaan.

WWF: Puu taloiksi, ei polttoaineeksi

3.6.2011 9.43

Sammeli Heikkinen

Puusta kannattaa tehdä mieluummin huonekaluja ja taloja kuin paperia saati polttoainetta. Tähän tulokseen on tultu Maailman luonnonsäätiön WWF:n ja ruotsalaisen Svenska Naturskyddföreningening perjantaina julkaistussa selvityksessä.

Selvityksen mukaan pohjoiset havumetsät voivat olla ratkaisevan tärkeitä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, sillä jopa kolmasosa maaekosysteemeihin sitoutuneesta hiilestä on varastoitunut niihin. Jos hiili halutaan pitää mahdollisimman pitkään puussa eikä ilmakehässä, talousmetsien kiertoaikaa pitäisi pidentää.

Puun käyttäminen biopolttoaineena energiantuotannossa lisäisi selvityksen mukaan hiilidioksidipäästöjä selvästi lähivuosikymmeninä. WWF:n mukaan suurin osa suomalaismetsistä hakattavasta puusta päätyy paperin raaka-aineeksi. Paperi taas on hiilen sitojana lyhytikäinen.

WWF ehdottaakin, että pidempään kasvamaan jätetyistä talousmetsistä saatava nykyistä järeämpi tukkipuu käytettäisiin pitkäaikaisiin tuotteisiin, kuten huonekaluihin ja puutaloihin.

Nykyiset suojelemattomat vanhat metsät taas pitäisi suojella jo pelkästään suuren hiilenvarastointikykynsä vuoksi.

metsät  ilmasto  ympäristö  ympäristönsuojelu  puuteollisuus 




Viite