Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hannu Huovila / TVO

OL3 ja aita.
Kohde. Greenpeace tunkeutui Olkiluodon työmaalle hiihtäen ja meloen.Hannu Huovila / TVO

Kohde. Greenpeace tunkeutui Olkiluodon työmaalle hiihtäen ja meloen.

Ydinvoiman ratkaisuviikot alkoivat – Greenpeace iski Olkiuotoon

29.3.2010 10.12

Lasse Leipola

Greenpeacen aktivistit iskivät tänään maanantaina Olkiluodon ydinvoimalatyömaalle. Nosturiin kiivenneet aktivistit väittävät, että ydinvoiman lisärakentaminen tekisi Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan henkeä kohti laskettuna.

”Suunnitelmat ydinvoiman lisärakentamisesta on hylättävä kahdesta syystä: ensinnäkin ydinjätteen aiheuttaman terveys- ja ympäristöuhkan vuoksi. Toiseksi siksi, että Suomessa pystytään tuottamaan tarpeeksi sähköä turvallisesti uusiutuvilla energianlähteillä”, energiavastaava Lauri Myllyvirta sanoo järjestön tiedotteessa.

Keskustelu uusien ydinvoimaloiden ympärillä kiristyy, kun päätöksen aika lähestyy. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) odotetaan esittävän ensi viikon torstaina valtioneuvostolle, kuinka monta uutta ydinvoimalaa Suomeen rakennetaan.

Yle julkisti tänään teettämänsä kyselytutkimuksen tulokset, joiden mukaan yli puolet suomalaisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Eduskunnan enemmistö puolestaan kannattaa uusien ydinvoimaloiden rakentamista.

ydinvoima  ydinjäte 




Viite