Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

WRI

Graafi Yhdysvaltojen
Monta uraa. Yhdysvaltojen päästöt ovat kääntymässä kasvuun ilman uusia päästövähennystoimia.WRI

Monta uraa. Yhdysvaltojen päästöt ovat kääntymässä kasvuun ilman uusia päästövähennystoimia.

Yhdysvallat ei ole saavuttamassa päästötavoitettaan

7.2.2013 8.58

Lasse Leipola

Yhdysvallat ei ole saavuttamassa päästövähennystavoitettaan, arvioi World Resorces Instituten tuore raportti Can The U.S. Get There From Here? Yhdysvallat on asettanut tavoitteekseen 17 prosentin päästövähennyksen vuosina 2005–2020

Talouskriisi ja kivihiilen korvaaminen aiempaa edullisemmalla maakaasulla ovat laskeneet Yhdysvaltojen päästöjä selvästi viimeisen viiden vuoden aikana. Raportin mukaan päästöt ovat kääntymässä jälleen kasvuun ilman uusia toimenpiteitä.

”Presidentti Obama on asettanut ilmastonmuutoksen torjumisen korkealle agendallaan. Analyysimme mukaan vahvalla johtajuudella ja kunnianhimoisella toiminnalla hallinto voi pudottaa päästöjä huomattavasti. 17 prosentin tavoitteen saavuttaminen osoittaisi, että Yhdysvallat on tosissaan ilmastonmuutoksen suhteen ja vahvistaisi johtajuutta kansainvälisellä tasolla”, sanoo johtaja Andrew Steer WRI:n tiedotteessa.

Raportti nostaa neljä keskeistä keinoa päästöjen vähentämiseen: päästörajat nykyisille voimaloille, muualta kuin energiantuotannosta aiheutuvien päästöjen vähentäminen, maakaasutuotannon metaanipäästöjen leikkaaminen sekä energiatehokkuuden parantaminen teollisuudessa ja kotitalouksissa.

WRI muistuttaa, että 17 prosentin vähennykset eivät kuitenkaan riitä. Suuremmat, pitkän aikavälin leikkaukset vaativat kuitenkin päätöksiä kongressissa, joka on ollut jo vuosia umpisolmussa. Raportin mukaan presidentin toimivalta riittää kuitenkin vuoden 2020 tavoitteen saavuttamiseen.

ilmastonmuutos  päästöt 




Viite