Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yhdysvallat ilmastoneuvottelujen ensimmäisen päivän pahis

27.11.2012 8.55

Lasse Leipola

Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Japani ja Uusi-Seelanti palkittiin Dohan ensimmäisen neuvottelupäivän fossiileina. Climate Action Networkin tiedotteen mukaan nämä maat ovat pahimpia sitovan ja kaikkia koskevan järjestelmän vastustajia.

Ensimmäisen päivän valonpilkahduksena verkosto mainitsee EU:n, joka on saavuttanut vuotta 2020 koskevat tavoitteensa kymmenen vuotta ennen määräaikaa.

”Mutta hetkinen? EU on ilmoittanut, ettei se aio kuitenkaan kiristää tavoitettaan jo saavutetusta 20 prosentin vähennyksestä. Kuinka törkeää! Suunnitteleeko EU oikeasti, ettei se seuraavan kymmenen vuoden aikana vähentäisi päästöjään lainkaan?”, tiedotteessa ihmetellään ja varoitetaan, että EU voi hyvinkin saada tästä hyvästä Fossil of the Day -palkinnon.

Uutistoimisto Reutersin mukaan myös Yhdysvallat ilmoitti ensimmäisenä neuvottelupäivänä, ettei se aio leikata päästöjään vuoteen 2012 mennessä enempää kuin on aiemmin luvannut. Edes maan tavoittelemaa 17 prosentin vähennystä vuodesta 2005 vuoteen 2020 ei ole vielä hyväksytty senaatissa.

Kaksi vuotta sitten järjestetyssä ilmastokokouksessa maailman maat sopivat ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta kahteen asteeseen. Tuoreen YK-raportin mukaan maailma on tällä hetkellä matkalla 3–5 asteen lämpenemiseen.

ilmastosopimus  ilmastoneuvottelut 




Viite