Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yhdysvaltojen ilmastolaki uhkaa sotkeutua öljykatastrofiin

3.5.2010 13.00

Lasse Leipola

Meksikonlahden öljykatastrofi saattaa viivästyttää ilmastolain käsittelyä Yhdysvaltain senaatissa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Demokraatit tarvitsevat muutamien republikaanisenaattorien äänet, jotta ilmastolaki voidaan hyväksyä. Yhtenä vaihtoehtona on ollut, että lakiin sisällytettäisiin taloudellista tukea öljyporauslautoille.

Onnettomuuden vuoksi öljynporauksen tukeminen näyttää kuitenkin tällä hetkellä mahdottomalta. Esimerkiksi kongressin demokraattipuhemies Nancy Pelosi on jo ilmaissut kannattavansa öljynporauksen kieltämistä rannikoilla.

Jos lakiin puolestaan lisätään uusia ympäristövaatimuksia öljyporauslautoille, sen hyväksyminen senaatissa on entistä epätodennäköisempää.

Yksi vaihtoehto on, että ilmastopakettiin lisättäisiin entistä suuremmat tuet ydinvoimalle tai uusiutuvalle energialle. Näistä ainakin ydinvoiman uskotaan tuovan republikaaneja kannattajien puolelle.

Ilmastolain eteneminen takkusi jo ennen öljyonnettomuutta. Lakipaketissa on kaavailtu tukea hiilidioksidin talteenottoon perustuvalle ”puhtaalle” hiilivoimalle. Hiiliteollisuuden tukeminen on kuitenkin herättänyt entistä enemmän epäilyksiä sen jälkeen, kun 29 kaivosmiestä kuoli hiilikaivosonnettomuudessa Länsi-Virginiassa kuukausi sitten.

Yhdysvaltain uusi siirtolaislaki onkin ajamassa nyt ilmastolain ohi. Reutersin haastattelema demokraattilähde sanoo, että jos tänä vuonna hyväksytään vain yksi suurempi lakipaketti, tulee se olemaan siirtolaislaki.

ilmastonmuutos  ilmastolaki  öljytuho 




Viite