Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Hyvä kiertää. Neo Act antaa töitä vaikeasti työllistyville. Purkulinjalla puretaan televisioita kierrätykseen. Mikael Ahlfors

Hyvä kiertää. Neo Act antaa töitä vaikeasti työllistyville. Purkulinjalla puretaan televisioita kierrätykseen.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys rantautuu Suomeen

11.5.2009 8.40

Riikka Lamminmäki

Elektroniikkaromun kierrätykseen erikoistuneen Neo Actin hallissa Vantaalla rikkinäisestä televisiosta tulee raaka-ainetta. Laitteesta erotetaan ongelmajätteet ja jäljelle jäävät materiaalit myydään teollisuudelle.

”Neo Act edistää kestävää kehitystä ja työllistää ihmisiä, joiden olisi muuten vaikea löytää töitä”, toimitusjohtaja Harri Niukkanen sanoo.

Neo Act on esimerkki yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä, joka saa nyt tuekseen uuden lain ja yhdistyksen.

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteltava lakiuudistus helpottaa yhteiskunnallisten yritysten tukemista.

Nyt lainsäädäntö rajaa yhteiskunnalliset yritykset sellaisiksi, joiden työntekijöistä vähintään 30 prosenttia on vajaakuntoisia, pitkäaikaistyöttömiä tai muita vaikeasti työllistyviä. Tällainen sosiaalinen yritys voi saada palkkatukea sekä työvoimapoliittista avustusta yrityksen perustamiseen.

Tämä on estänyt muunlaista yhteiskunnallista hyvää, kuten tuulivoimaa tai lainapalveluja tuottavien yritysten tukemisen.

Lakiuudistuksen on määrä valmistua tällä hallituskaudella, mahdollisesti jo kuluvan vuoden aikana.

”Vielä ei ole päätetty, rakennetaanko sosiaalisille yrityksille rinnakkainen järjestelmä vai muutetaanko jo olemassaolevaa lakia”, erityisavustaja Elina Moisio TEM:istä sanoo.

Briteissä laki rajoittaa yhteiskunnallisen yhtiön voitonjakoa siten, että yrityksen johto ei suoraan hyödy taloudellisesti. Tällä periaatteella toimii Suomessa jo yhteiskunnallisen yritystoiminnan asiantuntijayritys Syfo.

Syfossa on kahdenlaisia osakkeita: kanta- ja sijoitusosakkeita. Kantaosakkeille ei makseta osinkoa. Järjestelyllä on haluttu varmistaa, että voitonjako ei ohjaa yhtiön päätöksentekoa.

”Keräämme mallista kokemuksia, joista muutkin voivat ammentaa”, toimitusjohtaja Jaana Merenmies sanoo.

Tällä viikolla Suomen yhteiskunnalliset yrittäjät saivat myös yhdistyksen, SYY ry:n.

”Haluamme lisätä ymmärrystä yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä ja saada yritykset tekemään yhteistyötä”, sanoo yksi perustajista, yhteiskunnallisia yrityksiä konsultoivan Feelovationin johtaja Tomi Astikainen.

Järjestön tavoitteena on tehdä yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä kolmen vuoden kuluessa oma varteenotettava sektorinsa Suomessa.

työelämä 




Viite