Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yle: Soklin fosforikaivoshanke viivästyy taas

17.2.2012 12.04

Sammeli Heikkinen

Vuosikausia valmisteltu Soklin fosforikaivoshanke Savukoskella lykkääntyy jälleen ainakin vuodella, kertoo Yle Lappi. Kaivosta puuhaava lannoiteyhtiö Yara on ilmoittanut, että kaivoksen avautuminen lykkääntyy aiemmin arvioidusta vuodella. Sitten kaivos avattaisiin ehkä vuonna 2016.

Johtaja Eero Hemming selittää Ylelle viivästymistä muuttuneilla rikastussuunnitelmilla. Yara päätti aiemmin, että se kuljettaa Soklista louhimansa fosforin rikastettavaksi Venäjän puolelle Kovdoriin. Kovdorin laitteisto ei sitten sopinutkaan Soklin malmille, joten suunnitelmasta on luovuttu.

Toisaalta Yara aikoo käyttää hengähdysvuoden myös laajaan koeporausohjelmaan, jolla selvitellään vielä kaivostoiminnan kannattavuutta.

Soklin fosforikaivosta oltiin avaamassa ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla, mutta toistaiseksi valmista ei ole tullut.

Sokliin on suunniteltu laajaa avolouhosta. Soklin kaivosalue sijaitsee arvokkaan Nuorttijoen latvoilla ja sen lähistöllä on Natura-alueita sekä Värriön luonnonpuisto ja UKK-puisto.

kaivosteollisuus  sokli 




Viite