Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Sähkötolppa ja sininen taivas.
Vie ja tuo. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan sähkö virtaa 2020-luvulla molempiin suuntiin.SXC

Vie ja tuo. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan sähkö virtaa 2020-luvulla molempiin suuntiin.

Yle: Suurin osa toisen ydinvoimalan sähköstä menossa vientiin

18.5.2010 9.57

Lasse Leipola

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Arto Lepistö arvioi, että Suomi vie vuonna 2020 ulkomaille noin 5–9 terawattituntia ydinsähköä. Asiasta kertoo Yle.

”Jos korvataan tuonti, hiililauhdevoima ja katetaan kulutuksen kasvu, niin uuden sähkönkulutuslaskelman mukaan vuonna 2020 tarvittaisiin 17–19 terawattituntia sähköä. Yksi ydinlaitos tuottaa 12–13 terawattituntia, kaksi tekee 24–26 terawattituntia. Loppu siitä tietysti viedään”, Lepistö sanoo.

Vietäväksi jäävä määrä vastaa noin 40–75 prosenttia toisen uuden voimalan tuotannosta.

Ylen Ykkösaamussa haastateltu elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sanoo, ettei Lepistön esittämissä luvuissa ole mitään uutta. Hän vetoaa siihen, että sähkön kulutus vaihtelee suuresti.

”Ei ole hetkenkään epäilystä siitä etteikö näiden kahden laitoksen rakentamisen jälkeen Suomessa ole monta kuukautta vuodessa, jolloin meillä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan”, Pekkarinen sanoo.

”Mutta aivan yhtä selvää on se, että meillä sen jälkeenkin 2020-luvulle tultaessa on kuukausia, milloin meillä on suurempi kysyntä kuin tarjonta. Meille siis tullaan tuomaan sähköä vielä 2020.”

ydinvoima 




Viite