Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vastaanottokeskuksista vähennetään tuhansia paikkoja

6.4.2010 9.18

Lasse Leipola

Vastaanottokeskusverkkoa ollaan supistamassa jopa tuhansilla paikoilla. Asiasta kertoo Yle.

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän arvioidaan pienevän viimevuotisesta kuudesta tuhannesta noin neljään tuhanteen. Samalla vastaanottokeskuksiin käytetty 130 miljoonan summa pitäisi saada puolta pienemmäksi.

”Kun vähennetään kapasiteettia, niin saadaan sitten pois sellaista tyhjää tilaa joka on kustannusrasitteena. Eli saadaan kustannuksia pienennetyksi, mutta vielä ei varsinaisesti kokonaisen yksikön lakkauttamisesta voida puhua”, sanoo Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen.

Vastaanottokeskuksissa asuu turvapaikanhakijoiden lisäksi tällä hetkellä yli 500 oleskeluluvan saanutta ja määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna.

”Näiden ihmisten kotoutuminen hidastuu ja se ei ole hyvä asia. Yritämme aktivoida kuntia vastaanottamaan heitä. Kysymys on siis siitä, että kunnat eivät halua heitä”, sanoo ylitarkastaja Veikko Pyykkönen Maahanmuuttovirastosta.

Vastaanottokeskusten hallinnointi siirtyi vuoden alussa Maahanmuuttovirastolle.

maahanmuutto 




Viite