Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yle: Ympäristörikokset yhä yleisempiä

10.11.2010 10.11

Lasse Leipola

Poliisin tietoon on tänä vuonna tullut jo 600 ympäristörikosta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Asiasta kertoo Yle.

”Valtakunnassa on julkistettu muutama isompi tapaus, ja ne ovat herättäneet sekä viranomaiset että yksityiset ihmiset. Sitä kautta ilmoituskynnys on madaltunut ja ilmoituksia tulee enemmän”, Ylen haastattelema rikoskomisario Kaarle Lönnroth Varsinais-Suomen poliisista sanoo.

Siitä huolimatta, että ilmoituksia tulee aiempaa enemmän, jää suurin osa rikoksista yhä ilmoittamatta. Tämän lisäksi vain kolmannes poliisin tietoon tulleista tapauksista ratkeaa. Ongelmia tutkinnassa aiheuttaa muun muassa yhteistyö eri viranomaisten kanssa.

”Esitutkintaa on hankala suorittaa, kun niihin liittyy niin paljon erilaisia asioita”, Lönnroth sanoo.

Poliisi toivoo myös tiukempaa lainsäädäntöä.

”Pitäisi hiukan madaltaa törkeän ympäristön turmelemisen kynnystä. Se ehkä lisäisi yleisestävyyttä. Tosin täytyy muistaa, että moni ympäristörikoksista tulevista ilmoituksista koskee vanhoja asioita, eli uusi laki ei niitä palvelisi. Mutta tulevia asioita palvelisi”, Lönnroth sanoo.

luonnonsuojelu  rikollisuus  ympäristörikokset 




Viite