Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Oxfam International / Flickr (CC-BY-ND-NC)

Mielenosoitus Varsovassa.
Suunta hukassa? Kansalaisjärjestö Oxfam osoitti perjantaina mieltään kokouspaikan edustalla.Oxfam International / Flickr (CC-BY-ND-NC)

Suunta hukassa? Kansalaisjärjestö Oxfam osoitti perjantaina mieltään kokouspaikan edustalla.

Ylimääräinen päivä ei pelastanut Varsovan kokousta – ”sysimusta hiilikonferenssi”

25.11.2013 8.24

Lasse Leipola

Päästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvittava rahoitus eivät juurikaan edenneet viikonloppuna päättyneessä Varsovan ilmastokokouksessa, joka venyi vuorokauden verran yliajalle.

”YK:n 19. ilmastokokous tullaan muistamaan Puolan sysimustana hiilikonferenssina. Ilmastokokouksessa esiteltyjen tutkimusten mukaan valtaosa olemassaolevista fossiilisista polttoainevaroista on jätettävä käyttämättä, jos ilmastokatastrofi halutaan välttää”, Suomen luonnonsuojeluliiton edustajana kokoukseen osallistunut Otto Bruun sanoo järjestöjen tiedotteessa.

Monien maiden edustajat toivat kokoukseen ikäviä uutisia kotimaistaan. Esimerkiksi Japani ilmoitti heikentävänsä huomattavasti omia päästövähennystavoitteitaan ja Australia kertoi, ettei se aio antaa lisää rahaa ilmastorahoitukseen. Isäntämaa Puola kertoi samaan aikaan järjestetyssä hiiliteollisuuden kokouksessa, että se perustaa energiantuotantonsa kivihiileen ainakin vuoteen 2060 asti.

Varsinaisessa kokouksessa ei saatu sovittua täsmällisesti sitä, miten ja millä aikataululla maat ilmoittavat omista päästövähennystavoitteistaan vuoden 2015 ilmastosopimusta varten.

”Valitettavasti Varsovasta ei saatu riittävän vahvaa aikataulua uuden sopimuksen rakentamiselle ja paljon paineita kasaantuu ensi vuonna Perussa järjestettävään osapuolikokoukseen. Olemme joutuneet täällä torjumaan heikennyksiä edellisiin päätöksiin, mutta lopputulos varmistaa, ettei neuvotteluissa otettu takapakkia”, ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) sanoo tiedotteessa.

Sopimatta jäi myös se, miten kehitysmaille maksettavan ilmastorahoituksen kokonaissumma nostetaan sataan miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä.

”Teollisuusmaat pääsivät rahoitusvelvoitteistaan kuin koira veräjästä. Tämä tarkoittaa, ettei ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa kamppaileville ihmisille ole jatkossakaan luvassa riittävää tukea”, Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Henri Purje sanoo järjestöjen tiedotteessa.

Kokouksen merkittävimpänä saavutuksena pidetään metsäkatoa rajoittavan REDD+-mekanismin säännöistä sopimista. Metsäkadon rajoittamiseen saatiin myös 280 miljoonaa dollaria lisärahaa Norjalta, Yhdysvalloilta ja Britannialta.

”Metsäkadosta sopiminen on ehdottomasti Varsovan kokouksen hyvä uutinen. Se turvaa merkittävästi luonnon monimuotoisuutta ja metsien hiilinieluja. Trooppista metsäkatoa hillitsemällä vähennetään päästöjä jo ennen vuotta 2020. Tämä on ollut yksi EU:n ja Suomen keskeisistä tavoitteista ilmastoneuvotteluissa”, Niinistö sanoo.

Vihreiden kansanedustaja, neuvotteluja niin ikään paikan päällä seurannut Oras Tynkkynen löytää REDD+-sovun lisäksi blogissaan muutamia muitakin edistysaskeleita.

”Ilmastonmuutokseen sopeutumista tukevan adaptaatiorahaston keräystavoite, sata miljoonaa dollaria, tuli täyteen. Kehitysmaita ilmastotyössä auttava vihreä ilmastorahasto saatiin valmiiksi rahoittamaan hankkeita. Lisäksi jo Kööpenhaminan kokouksessa 2009 hiertäneessä kehitysmaiden päästötoimien syynäämisessä päästiin eteenpäin”, Tynkkynen kirjoittaa blogissaan.

”Kehitysmaiden vaatimuslistalla oli uusi työkalu ilmastonmuutoksen tuhojen korjaamiseen (loss and damage). Varsovan nimeä kantava mekanismi perustettiinkin avuksi tähän savottaan, vaikka liikkeelle lähdetään hallinnollisin ja teknisin askelin.”

Seuraava ilmastosopimuksen osapuolikokous järjestetään vuoden kuluttua Perun Limassa. Siellä on päästävä sopuun kansainvälisen ilmastosopimuksen sisällöstä, jotta se voidaan allekirjoittaa vuotta myöhemmin Pariisissa.

”Tämän syvemmälle tuskin voidaan seuraavissa kokouksissa Limassa ja Pariisissa enää mennä. Tulevissa ilmastokokouksissa voidaan jälleen ottaa isoja askelia eteenpäin. Kunhan poliittiset prioriteetit osuvat kohdalleen, on maailmanlaajuinen, kunnianhimoinen, oikeudenmukainen ja laillisesti sitova ilmastosopimus vielä mahdollinen”, ilmastopolitiikkaa pitkään seurannut Leo Stranius kirjoittaa blogissaan Varsovan kokouksesta.

Juttuun päivitetty Ville Niinistön kommentit kello 8.37.

ilmastoneuvottelut 




Viite