Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yllätys Loviisan ydinvoimalassa: Huoltotyö johti reaktorin pikasulkuun

29.8.2012 16.49

Sammeli Heikkinen

Loviisan ydinvoimalan kakkosreaktori jouduttiin ajamaan yllättäen alas keskiviikkona iltapäivällä.

Ydinvoimalan omistavan Fortumin mukaan ykkösreaktorin normaaliin huoltoon liittynyt työ sai kakkosyksikön turbiinit menemään automaattiseen pikasulkuun. Loviisan ydinvoimala on varustettu painevesireaktoreilla, joiden käyttö vaatii sitä, että laitoksen turbiinit toimivat.

"Pikasulussa laitos ajaa itsensä automaattisesti alas häiriön takia tai sitten se voidaan ajaa alas automaattisesti. Nyt turbiinit menivät automaattisesti pikasulkuun ja sen jälkeen reaktori ajettiin manuaalisesti alas", Fortumin yhteiskuntasuhdepäällikkö Peter Tuominen kertoo Vihreälle Langalle.

Fortumin mukaan poikkeustilanteesta ei aiheutunut vaaraa työntekijöille, ihmisille tai laitokselle.

Pikasulku on kuitenkin varsin poikkeuksellinen tapahtuma Suomen ydinvoimaloissa. Tuomisen mukaan siihen on jouduttu turvautumaan edellisen kerran vuoden 2010 heinäkuussa.

Tuomisen mukaan kakkosreaktori oli keskiviikkona puoli viiden aikaan iltapäivällä edelleen alasajettuna, eikä varmaa tietoa sen nostamisesta takaisin tuotantoon vielä ollut.

ydinvoima  loviisa 




Viite