Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ympäristöasioiden merkitystä korostettiin uudella YK-elimellä

28.2.2013 11.44

Lasse Leipola

Ympäristöasioista vastaavat ministerit kokoontuvat jatkossa joka toinen vuosi YK:n ympäristökokoukseen. Asiasta päätettiin YK:n ympäristöohjelma UNEP:in kokouksessa viime viikolla.

Suomea kokouksessa edustaneen ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr) mukaan päätös uuden elimen perustamisesta on merkittävä, koska maailmanlaajuisen ympäristöhallinnon vahvistamista on valmisteltu jo toistakymmentä vuotta.

”Näillä uudistuksilla viedään eteenpäin laajempaa ymmärrystä maapallon kantokyvyn rajoista, globaalin ympäristön tilasta ja keinoista ongelmien ratkaisemiseksi koko YK:ssa. Suomi on ollut yksi keskeisimmistä asian edistäjistä valmistelun aikana”, Niinistö sanoo.

Kokouksessa päätettiin myös vahvistaa kansalaisyhteiskunnan ja tiedemaailman vaikutusmahdollisuuksia ympäristöpolitiikkaan.

ympäristö 




Viite