Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Pippola

Aamuruuhkaa.
tuet syyniin. Liikenteen polttoaineen verotuki nousee Suomessa miljardiin euroon vuodessa.Emilia Pippola

tuet syyniin. Liikenteen polttoaineen verotuki nousee Suomessa miljardiin euroon vuodessa.

Ympäristölle haitalliset tuet paitsi tuhoisia myös kalliita

28.2.2014 8.49

Petra Piitulainen

Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) julkisti maanantaina raportin Haitalliset tuet kestävän kehityksen esteinä, jonka tarkoitus on tuoda näkyväksi tukipolitiikan vaikutuksien mittasuhteet ja tarjota päättäjille kättä pidempää sekä eduskunnassa että Euroopan parlamentissa.

”Tukipolitiikassa on ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilan heikkenemisen ohella kyse myös Suomen ja EU:n politiikan johdonmukaisuudesta sekä kehitysmaiden oikeudesta kestävään kehitykseen”, sanoo selvityksen laatinut hankekoordinaattori Titta Lassila.

Suomessa haitallisiin tukiin kuluu yli neljä miljardia euroa vuodessa samaan aikaan kun julkisen talouden kestävyysvajeeksi on arvioitu 7–8 miljardia euroa. Euroopan unionissa pelkästään liikennettä tuetaan noin 150 miljardilla vuodessa. SLL painottaa, että kohdistamalla resurssit oikein raha voitaisiin ohjata sinne, missä se tuottaa parhaiten ja lisää työpaikkoja.

Raporttiin on listattu kotimaiset tuet, jotka SLL olisi valmis leikkaamaan heti. Niistä suurimpana on liikenteen polttoaineiden tuki. Haitallisten tukien karsiminen on kirjattu rakennepakettiin ja hallitus tulee ottamaan siihen kantaa maaliskuun kehysriihessä.

SLL:n tukileikkauslistalla kiinnitetään huomiota esimerkiksi energiaintensiivisen teollisuuden tukikokonaisuuteen, joka on tänä vuonna yhteensä 685 miljoonaa euroa, työmatka-autoilun tukiin, jotka kannustavat yksityisautoiluun, miljardi euroa imaiseviin liikenteen polttoaineiden verotukiin ja turpeen alempaan verokantaan, johon uppoaa 88 miljoonaa euroa.

Kaikkea ei SLL:n mielestä voi laskea pelkästään rahassa eikä huono tukipolitiikka vaikuta vain Suomen asioihin. Kyse on myös siitä, millaista kehitystä Suomi on globaalisti tukemassa. Esimerkiksi maailman köyhien ja luonnonmullistuksille alttiiden ruokaturva heikkenee Euroopan tukipolitiikan seurauksena.

verotus 




Viite