Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

areena.yle.fi

Väittely Areenassa
Päätä itse. Ehdokkaiden tuorein väittely on nähtävissä Yle Areenan -sivuilla. areena.yle.fi

Päätä itse. Ehdokkaiden tuorein väittely on nähtävissä Yle Areenan -sivuilla.

Ympäristöasiat jäivät talouden varjoon USA:n vaaliväittelyssä

8.10.2008 10.31

Lasse Leipola

Yhdysvalloissa viime yönä järjestetyssä toisessa presidenttiehdokkaiden välisessä väittelyssä ei juurikaan käsitelty ympäristöaiheita.

Molemmat ehdokkaat lupasivat kuitenkin uudistaa Yhdysvaltojen energiatuotantoa. Lisäksi demokraattien Barack Obama sanoi, että amerikkalaisten on ryhdyttävä säästämään energiaa.

Tällä kertaa yleisö pääsi esittämään kysymykset Obamalle ja republikaanien John McCainille.

Väittely keskittyi lähinnä talouspolitiikkaan ja vastustajan arvostelemiseen. Talouskriisi on vahvistanut Obaman kannatusta.

Amerikkalaisen Politico-sivuston mukaan McCain ei onnistunut kääntämään tilannetta eilisessä väittelyssä. Sivuston mukaan myös julkisesti ehdokastaan tukevat republikaanivaikuttajat ovat tyytymättömiä McCainin kampanjan toimintaan.

Alustavien arvioiden mukaan kansalaiset pitivät Obamaa viimeöisen väittelyn voittajana. 

Amerikkalaisen Sierra Club -ympäristöjärjestön Bruce Nilles esitti eilen, että valittavan presidentin on otettava vastuu myös vientihiilestä aiheutuvista päästöistä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Sekä Obama että McCain ovat luvanneet vähentää kasvihuonekaasupäästöjä Yhdysvalloissa, mutta Nilles pelkää, että päästöt siirtyvät muualle. Yhdysvaltain energiaviranomaiset arvioivat, että hiilen vienti kasvaa tänä vuonna 45 prosentilla.

”Sen sijaan että veisimme hiiltä ja saasteita, meidän tulisi viedä puhdasta, Yhdysvalloissa kehitettyä ja valmistettua teknologiaa”, Nilles sanoi.

Myös kansainvälisen ilmastopaneelin johtaja Rajendra Pachauri kommentoi eilen Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaita uutistoimisto Reutersin haastattelussa. Hän uskoo, että molemmat ehdokkaat taistelisivat valituksi tullessaan ilmastonmuutosta vastaan.

Pachauri totessi, että talouskriisi on kaikkialla maailmassa siirtänyt ilmastokeskustelun hetkeksi syrjään. Hänen mukaansa valittavan presidentin on kuitenkin tartuttava asiaan ripeästi.

”Muutaman kuukauden kuluttua tai virkaan astuessaan uuden presidentin on tehtävä pysyviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen suhteen”, hän sanoi.




Viite