Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Hiljaiset piiput.
Ei enää! Kolmasosa elohopeapäästöistä aiheutuu hiilen polttamisesta. SXC

Ei enää! Kolmasosa elohopeapäästöistä aiheutuu hiilen polttamisesta.

Ympäristöministerit päättivät nollata elohopeapäästöt

24.2.2009 12.10

Vihreä Lanka

Maailman ympäristöministerit ovat sopineet elohopeapäästöjen asteittaisesta lakkauttamisesta. Asiasta sovittiin YK:n ympäristöohjelma UNEP:in kokouksessa viime viikon lopulla. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Yli 140 valtiota kattava kansainvälinen sopimus tuli mahdolliseksi, kun Yhdysvallat uuden hallinnon myötä siirtyi kiellon kannalle.

”Maailman ympäristöministerit päättivät, että puheiden aika on ohi ja on aika siirtyä toimintaan tämän saastutuksen osalta”, UNEP:in johtaja Achim Steiner sanoi.

Elohopea on tiedetty terveydelle vahingolliseksi jo yli sadan vuoden ajan. Se aiheuttaa muun muassa maksavaurioita, muistinmenetystä ja silmäongelmia.

Elohopeapäästöjen arvioidaan vuosittain olevan noin 6 000 tonnia. Hiilenpolton lisääntymisen pelätään lisäävän päästöjä Aasiassa.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki edusti Suomea kokouksessa.

saasteet 




Viite