Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Juhlapaikka

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

21.5.2008

Jotain vihreää

Kannattaa miettiä tarkkaan kenet nai, mutta myös missä. Juhlapaikan valinta on yksi eniten häiden ympäristösaldoon vaikuttavista asioista.

Kannattaa siis haudata haaveet häistä Ibizalla, siitä olisi sitä paitsi vain kiusaa ja rahanmenoa läheisille.

Tärkeintä on järjestää juhlat mahdollisimman lähellä kaikkia osallistujia. Suomen kokoisessa maassa tämä saattaa olla haastavaa.

Tietenkin jos suku ja ystävät ovat levällään ympäri maata, voisi olla hauskaa laskea piste, johon kaikkien osallistujien yhteenlaskettu välimatka on lyhyin. Samalla pääsisi tutustumaan uuteen paikkakuntaan. Juhannusviikonloppu Leskelässä, mikäs sen mukavampaa!

Ideaalijuhlapaikkaan vieraat pääsevät fillarilla. Koska tämä on käytännössä vaikeasti järjestettävissä ja tankojuoppouden kannalta riskialtista, kannattaa varmistaa, että juhlapaikkaan pääsee julkisilla ja liittää aikataulut kutsuun.

Myös se, kenet nai, saattaa vaikuttaa yllättävän paljon ympäristösaldoon. Kun suomalainen ja australialainen avioituvat, lentokilometreiltä on vaikea välttyä.

Omista häävieraistamme valtaosa asuu hääparin tavoin pääkaupunkiseudulla, joten hääpaikkakuntaa ei tarvinnut pähkäillä.

Kirjoitin juhlapaikan valinnasta hieman jo edellisessä blogimerkinnässä. Luonto toki kiittää, jos vannoo valat maistraatissa ja järjestää pienen juhlan vaikka kotonaan, mutta kaltaiseni anti-bridezillakin saattaa haluta viettää hääpäivää hieman juhlavammin.

Monet ekohääoppaat kehottavat tukemaan juhlapaikan valinnalla jotakin hyvää tai yleishyödyllistä paikkaa tai projektia, kuten museota, luomutilaa tai puistoa.

Vaikka olenkin luomun ystävä ja halunnut käydä uudistuneessa Luonnontieteellisessä museossa, häiden järjestäminen kummassakaan ei ole niin sanotusti my cup of tea.

Toisaalta kovin kaukana museosta ei oma hääpaikkamme Suomenlinnakaan ole.

Suomenlinna oli helppo valinta, sillä siellä myös tapasimme ja tapailimme. Se on hyvä juhlapaikka siinä mielessä, että perille asti pääsee julkisilla, Itämeren kannalta ikävä kyllä lautalla. Plussaa on, että saaren tunnelmalliset juhlatilat eivät kaipaa pöytäliinoja ja kynttilöitä kummallisempaa koristelua.

Jotain mukavaa on myös ajatuksessa, että häitä juhlitaan entisellä linnoitussaarella vanhassa ruutikellarissa. Aseet auroiksi ja sitä rataa.

Love & peace, ja ensi viikkoon!

Lisää hääblogitekstejä löydät täältä.





Viite