Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto / Michel de Nijs

Arktista jäätä.
Enemmän vettä. Arktinen napajää on tänä kesänä pienempi kuin aiemmin. Istockphoto / Michel de Nijs

Enemmän vettä. Arktinen napajää on tänä kesänä pienempi kuin aiemmin.

Arktinen jääpeite kutistunut pienimmilleen

15.9.2008 9.29

Vihreä Lanka

Pohjoisnapaa ympäröivä jääpeite on pienempi kuin koskaan aikaisemmin. Maailman luonnonsäätiö WWF ilmoitti tänään, että pohjoinen napajäätikkö on pinta-alaltaan noin 4,13 neliökilometrin suuruinen, eli yhtä pieni kuin viime vuonna, jolloin nykyinen ennätys syntyi.

”Kun jään oheneminen otetaan huomioon, voidaan sanoa, että Arktiksella on vähemmän jäätä kuin koskaan mittaushistorian aikana”, sanoo WWF:n ilmastoasiantuntija Martin Sommerkorn järjestön tiedotteessa.

Hän muistuttaa myös, että ensimmäistä kertaa sekä luoteisväylä Pohjois-Amerikan yläpuolella että koillisväylä Venäjän yläpuolella ovat avoinna.

WWF:n mukaan yli viisi vuotta vanhan jään määrä Arktiksella on vähentynyt alle puoleen vuosien 1985 ja 2007 välisenä aikana.

Uutistoimisto Reuters kertoo puolestaan, että Etelämantereen jääpeite jatkaa kasvuaan.

Yhdysvaltojen avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan tutkija Donald Cavalieri kertoo, että Etelämantereen talvinen jääpeite on kasvanut 0,6 prosentin vuosivauhtia vuodesta 1979 lähtien.

Jääpeitteen koko on nyt noin 19 miljoonaa neliökilometriä, eli vain hieman vähemmän kuin nykyinen, 1970-luvun alkupuolella syntynyt ennätys.

”Tapahtunut ei ole yllätys. Ilmastomallit ovat ennustaneet jo pitkään, että pohjoinen napa-alue lämpenee nopeimmin ja eteläinen napa-alue pysyy melko vakaana”, sanoo British Antarctic Surveyn asiantuntija Ted Maksym.

ilmastonmuutos  jäätiköt 




Viite