Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Keltainen kumiankka.
Tieteellinen instrumentti. Nasa odottaa havaintoja 90 kumiankasta, joiden toivotaan kertovan jäätiköiden sulamisesta. SXC

Tieteellinen instrumentti. Nasa odottaa havaintoja 90 kumiankasta, joiden toivotaan kertovan jäätiköiden sulamisesta.

Nasa otti kumiankat jäätikkötutkimuksen avuksi

22.9.2008 11.47

Vihreä Lanka

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa tutkii Grönlannin jäätiköiden sulamista kumiankkojen avulla. Uutistoimisto Reuters kertoo, että organisaation tutkijat laskivat elokuussa 90 keltaista kumiankkaa jäätikkökaivoon.

Ankkoihin on kirjoitettu kolmella kielellä ”tieteellinen tutkimus” ja ”palkkio” sekä sähköpostiosoite, johon voi ilmoittaa löydöstään. Ankkojen odotetaan ilmaantuvan Baffininlahdelle, mutta toistaiseksi havaintoja ei ole tehty.

Tutkija Alberto Behar ei ole menettänyt toivoaan, vaan toteaa, että alue on melko autioita, ja voi kestää pitkään ennen kuin joku löytää ensimmäisen ankan.

Ankkojen mukana jäätikkökaivoon laskettiin myös jalkapallon kokoinen luotain, joka on myöskin vielä kadoksissa. Luotaimen toivotaan kertovan tutkijoille muun muassa virtausten nopeuksista ja lämpötiloista jäätikön alla.

Tutkijat haluavat selvittää, mikä vauhdittaa Jakobshavnin jäätikön liikkumista kohti merta. Yksi teoria on, että aurinko sulattaa jäätikön pintaa vedeksi, joka päätyy jäätikkökaivoja pitkin jäätikön alle, jossa se vähentää jäätikön ja maan välistä kitkaa.

tutkimus  jäätiköt 




Viite