Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


14.7.2016

"Ne ihmiset, jotka kaikkein eniten tarvitsevat yhteiskunnan resursseja, eivät saa ääntään kuuluviin", sanoo professori Åsa von Schoultz ruotsalaisesta Mittuniversitetetista.

22.6.2015

Lähes puolet ministerien eduskuntavaalikampanjoihin keräämistä varoista jää hämärään peittoon. Eniten pimeänä pysyvää rahaa keräsi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

27.4.2015

"Miehet jakavat salkut ja naisille annetaan salkkuja."

22.4.2015

Ozan Yanarin kansanedustajapaikka on varmistunut Helsingin vaalipiirissä. Yanar on saanut jännittää paikkaansa, koska ero ensimmäisessä laskennassa toiseen vihreiden ehdokkaaseen Johanna Sumuvuoreen oli vain 58 ääntä.

21.4.2015

"Nämä tyypit ovat tärkeissä asemissa suurissa puolueissa ja heillä on loistavat mahdollisuudet edistää tasa-arvoa."

20.4.2015

Mitä oikeistolaisempi hallitus, sitä vaikeampi vihreiden on olla mukana, sanoo Ville Niinistö. Hän uskoo, että perustulokokeilu toteutuu vain, jos vihreät ovat hallituksessa.

20.4.2015

Vihreät saivat ennätystuloksen eduskuntavaaleissa. Arkadianmäelle nousee toista kertaa viisitoista kansanedustajaa. Heistä peräti kymmenen on kansanedustajia, jotka eivät edellisellä kaudella olleet eduskunnassa.

20.4.2015

Vihreät lähtee hallitusneuvotteluihin kaikkien aikojen parhaalla vaalituloksella. Ennen vaaleja suurin osa puoluevaltuuskunnan jäsenistä suhtautui epäilevästi perussuomalaisiin, mutta ei sulkenut pois yhteistyötä.

18.4.2015

"Äänestä sunnuntaina, jos tykkäät esimerkiksi seksistä ja ihmisoikeuksista."

17.4.2015

Ylen vaalitentin katsojasta tuntui, kuin olisi matkustanut neljä vuotta ajassa taaksepäin. Sdp:n Antti Rinne yritti päästä gallupnosteessa olevien perussuomalaisten apajille.

16.4.2015

”Ennakkoon toimittajat julistivat, että eduskuntavaaleista 2015 tulevat joko Nato- tai verovaalit. Noh, ei tullut kumpiakaan.”

16.4.2015

Useat vähemmistötaustaiset ehdokkaat ovat joutuneet eduskuntavaalikampanjan aikana rasistisen nimittelyn ja vihapuheen kohteeksi.

15.4.2015

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei usko, että ydinvoimasta kirjataan mitään tulevaan hallitusohjelmaan. Hallitus joutuu silti todennäköisesti päättämään uusista ydinvoimaluvista, ja suuret puolueet ovat yhtä hajallaan kuin ennenkin.

15.4.2015

”Vaalien jälkeen muodotettava hallitus päättää TTIP- ja CETA-sopimuksista.”

14.4.2015

Helsingissä kampanjoivat vihreät uskovat puolueen saavan koko maassa 15 ja pääkaupungissa 5 paikkaa. Negatiivista palautetta on tullut vähän, mutta toisaalta monet ihmiset vaikuttavat kyllästyneiltä vaaleihin.

14.4.2015

Vihreän ehdokkaan Ali Girayn kampanjaa on häiritty Joensuussa. Neljästä Girayn omistamasta ravintolasta kahteen on kohdistunut viikonlopun aikana ilkivaltaa.

14.4.2015

"Megafonidiplomatialla ei ole Suomessa asioita koskaan ratkaistu", sanoo kansanedustaja Pekka Haavisto. Haaviston mukaan uhkien tarkka kuvaaminen ei kuulu Suomen puolustuskonseptiin.

10.4.2015

"Lupaan seurata tarkkaan, toteuttaako seuraava hallitus tämän vaalilupauksen."

8.4.2015

Kolme vihreää kansanedustajaa ja uusi uusimaalainen nimi satsaavat yli 30 000 euroa eduskuntavaaleihin. Lahjoittajien suosikki on kuitenkin helsinkiläinen konsultti.

7.4.2015

”Jos ohjelmaan ei tule kirjausta koskien valjastamisesta tai ydinvoimasta, niin kyllä Sipilä ja Niinistö samaan Säätytalon ryhmäkuvaan mahtuvat.”

7.4.2015

Eduskunnan jättävät Osmo Soininvaara ja Anni Sinnemäki kertovat, ketä vihreää he aikovat äänestää. Tuija Brax puolestaan suosittelee "tulevaa oikeusministeriä".

2.4.2015

Vartija saa häätää kauppakeskuksessa esitteitä jakavan ehdokkaan ulos, jos tämä ei ole vuokrannut kampanjatilaa. Oikeustieteen tohtori Juha Lavapuron mukaan puolijulkiseen tilaan liittyy paljon epäselvyyksiä.

2.4.2015

Vihreiden puoluevaltuuskunta ei kiinnostu kokoomuksesta hallituskumppanina. Demareista pidetään arvopohjan vuoksi, keskusta houkuttaa järkisyistä.

2.4.2015

Vihreät saavat 90 prosentin varmuudella 13–20 paikkaa eduskunnassa. "Hyvässä tapauksessa tulos menee lähemmäs kahtakymmentä ja huonossa lähemmäs kymmentä", sanoo kannatuksia arvioinut Heikki Sairanen.

31.3.2015

"Kyllä minun oma kantani nyt on tähän avoin", sanoo keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä Kollajan tekoaltaan rakentamisesta. Sipilä ei myöskään pidä luonnonvaraministeriön perustamista keskeisenä asiana.

30.3.2015

"Kaikki Juha Sipilän nostamisessa avainasemassa olleet ovat miehiä."

27.3.2015

"Kd jarruttaa järjestelmällisesti ihmisoikeusparannuksia, mutta ainakin sen linja on selvä."

23.3.2015

Europarlamenttiin saattaa nousta uusia suomalaismeppejä, joiden äänimäärät olivat eurovaaleissa kaukana kärjestä. Paavo Väyrynen jättää mepinpaikkansa vain, jos pääsee ministeriksi.

16.3.2015

"Ylen Vaaligalleriasta löytyy myös tasa-arvohiillostusta."

12.3.2015

Seuraava hallitus näyttää houkuttelevan vihreitä aiempaa vahvemmin. Puolueen linjauksissa on paljon yhteistä gallupjohtaja keskustan kanssa.

12.3.2015

Vihreiden maanlaajuinen vaalikiertue lähti liikkeelle tänään torstai-aamuna Helsingin Narinkkatorilta. Puolue uskoo saavansa läpi edustajia lähes kaikista vaalipiireistä.

6.3.2015

"Kumpi muutetaan ensin - perhevapaat vai asenteet?"

2.3.2015

"Pitäisikö minun tehdä puolen vuoden kansalaispalvelus tasa-arvon nimissä?"

14.2.2015

Vihreät esitteli kymmenen kohdan vaaliohjelman tänään ystävänpäivänä Kouvolassa. Puolue haluaa kokeilla perustuloa tulevalla vaalikaudella.

30.1.2015

Pro Hanhikivi ry:n varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää lähtee vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Oulun vaalipiiristä.

21.1.2015

Vihreiden Heli Järvinen yrittää paluuta eduskuntaan uudesta vaalipiiristä. Järvinen nousi eduskuntaan Etelä-Savon vaalipiiristä 2007, kun vihreät solmi vaaliliiton sdp:n kanssa.

15.1.2015

”Perheväkivallan uhrien auttaminen ei ole edennyt tämän hallituskauden aikana.”

13.1.2015

”Naisille kuuluu puolet vallasta – ei yksi kahdeksasosa.”


Viite