Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

7.6.2017

Maa- ja metsätalousministeriö esitteli tänään kauan odotetun ehdotuksen uudeksi eläinsuojelulaiksi.

6.6.2017

Hallitus esittelee huomenna ehdotuksensa uudeksi eläinsuojelulaiksi. Maataloustuottajat eivät halua, että siihen kirjataan uusia vaatimuksia eläinten hyvinvoinnille.

23.5.2017

Tänä vuonna uudistettava eläinsuojelulaki jakaa voimakkaasti kansanedustajia. Tutkimustieto eläinten hyvinvoinnista kohtaa hallituksen vaatimuksen siitä, ettei tuottajille saa tulla kustannuksia.

26.1.2015

Eläinsuojelulain pitkään valmisteltu uudistus lykkääntyy eduskuntavaalien yli. Mitä ongelmia nykyisessä laissa on, eläinten käyttäytymistieteen dosentti Laura Hänninen?

8.9.2014

Tampereen kaupunginhallitus totesi, ettei valtuustoaloite delfinaarion sulkemisen selvittämisestä anna aihetta toimenpiteisiin. Voiko kuntalaisaloite saavuttaa enemmän, vastuuhenkilö Jere Nieminen?

13.8.2014

Ensi viikolla Suomen ensi-iltansa saavan mutanttikilpikonnista kertovan Turtles-elokuvan pelätään houkuttelevan ihmisiä tekemään hätiköityjä lemmikkihankintoja.

7.4.2014

Eläinjärjestöjen mukaan EU:n kemikaalivirasto ei toiminnassaan noudata omia ohjeitaan, joiden mukaan sen tehtävänä on arvioida eläinkokeiden tarpeellisuutta. Niiden mukaan testausehdotukset jäävät toteutumatta vain silloin, kun maahantuojat vetävät ne itse pois.

14.3.2014

Salainen päiväkirja eläintiloilta -kirjan kirjoittanut Eveliina Lundqvist sanoo, että alan perusongelma on se, että eläimillä katsotaan olevan vain välinearvo, ei yksilöarvoa.

11.3.2014

Animalian mukaan Suomessa tehdään eläinkokeita vuosittain noin 200 000 eläimelle, muun muassa hiirille, rotille, sioille, koirille ja lampaille.

5.3.2014

MTK:n mukaan tuotantoeläintiloilla eläinten terveydestä huolehditaan suurenkin työmäärän ja hallinnollisen taakan alla eikä tuotantoeläinten sairaus- ja kuolemantapauksilta voida kokonaan välttyä: ”Ne ovat osa tuotantoeläintenkin elämää.”

27.2.2014

Ruotsissa rekisteröitiin viime viikolla eläinoikeuspuolue, Djurens parti. Uusi puolue aikoo asettaa ehdokkaita sekä EU-vaaleihin että Ruotsin parlamenttivaaleihin syksyllä.

11.2.2014

Ruotsalaisten ja hollantilaisten arpoihin käyttämistä rajoista on lohkaistu 15,4 miljoonaa euroa Etelä-Afrikan sarvikuonojen suojelemiseksi. Maassa elää peräti 83 prosenttia Afrikan sarvikuonoista.

24.1.2014

Hongkong aikoo aloittaa tänä vuonna takavarikoidun norsunluun tuhoamisen. Lähes kolmenkymmenen tonnin varastosta on määrä polttaa tuhkaksi 28 tonnia, kertoo uutistoimisto Reuters.

7.1.2014

Salametsästäjät kaatavat Afrikassa vuosittain noin 20 000 elefanttia. Salametsästyksen taustalla on erityisesti norsunluun kysyntä Aasiassa, johon Kiinassa on pyritty puuttumaan takavarikoilla ja tiukemmilla rangaistuksilla.

26.11.2013

Esimerkiksi menestyselokuva Piin elämän kuvauksissa esiintynyt tiikeri meinasi hukkua kuvauksissa. Tapauksesta huolimatta elokuva sai "Eläimiä ei vahingoitettu kuvauksissa”-maininnan lopputeksteihinsä.

31.10.2013

Eläinsuojelujärjestöt ovat epäilleet, että eläinsuojelulain kokonaisuudistus jää tekemättä, koska sitä valmistellaan maa- ja metsätalousministeriössä liian pienillä resursseilla.

7.10.2013

Suomen ensimmäinen eläinsuojeluasiamies Sari Salminen on kutsunut koolle turkisalan asiantuntijoita, eläinsuojelujärjestöjä, tutkijoita ja viranomaisia. Tarkoituksena on keskustella siitä, mitä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi on tehtävissä.

16.9.2013

Alunperin kopi luwakia valmistettiin villinä elävien sivettikissojen ulosteesta, mutta luksustuotteen suosio on johtanut tuotannon tehostamiseen pakkosyöttämällä kahvinpapapuja häkkeihin vangituille eläimille.

1.7.2013

Amerikkalainen eläintensuojelujärjestö Peta kehottaa blogissaan ihmisiä harkitsemaan tarkkaan, haluavatko he käydä katsomassa Johnny Deppin tähdittämän uutuuselokuvan The Lone Ranger.

23.4.2013

Maa- ja metsätalousministeriöön on perustettu eläinsuojeluasiamiehen tehtävä, joka perustuu hallitusohjelman linjaukseen. Eläinsuojeluasiamiehen tehtävänä on edistää ja parantaa eläinten hyvinvointia yhteiskunnan eri osa-alueilla.

2.4.2013

Eläinsuojelujärjestöt vaativat eläinten tainnuttamista ennen teurastusta. Hallituksen on määrä käsitellä torstaina eläinsuojelulain muutosta, jolla pannaan täytäntöön eläinten lopettamiseen liittyvä EU-asetus.

14.3.2013

EU:n eläinkoekielto eteni maanantaina viimeiseen vaiheeseensa, kun eläimillä testatun kosmetiikan myynnistä tuli kiellettyä. Komissio on käyttänyt viime vuosina 238 miljoonaa euroa korvaavien menetelmien kehittämiseen.

6.3.2013

Vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki toivoo, että eduskunta antaa kansalaisten tekemille aloitteille painoarvoa ja vie ne täysistunnon äänestettäväksi. Turkistarhaus-aloitteen kohtalosta päättävässä valiokunnassa ei kuitenkaan ole kuin yksi sitä kannattava edustaja, kertoo Helsingin Sanomat.

19.12.2012

”Hollanti päätti, että epäeettinen turkiselinkeino on lakkautettava, vaikka siitä koituu taloudellisia menetyksiä. Myös meillä on varaa kohdella eläimiä oikein ja hyvästellä turkistarhaus”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

16.10.2012

Vaalikoneen perusteella eniten puolueita yhdistää löytöeläintoiminnan laadun parantaminen. Eniten eroja puolueiden välillä syntyi suhtautumisessa kasvisruoan lisäämiseen.

20.9.2012

Suomen nykylainsäädännön mukaan eläin on esine. Tämä oikeusperinne näyttää murtuvan Euroopassa, miten käy Suomessa, kun eläinsuojelulain uudistusta aletaan viedä tosissaan eteenpäin?

15.6.2012

Kennelliitto ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto on aloittanut kampanjan, jonka tavoitteena on, ettei koiria jätettäisi auringonpaisteella autoon.

31.5.2012

Yli puolella tarkastetuista turkistarhoista havaittiin epäkohtia Eviran viimevuotisissa tarkastuksissa. Havaitut laiminlyönnit olivat pääsääntöisesti samoja kuin edellisenä vuonna.

29.5.2012

Turkistarhausta vastustavat järjestöt ovat keränneet reilussa kahdessa viikossa lähes 10 000 nimeä kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on turkistarhauksen kieltäminen Suomessa.

2.4.2012

”Animalia haluaa uuden eläinsuojelulain varmistavan, että kaikille eläimille taataan mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen”, sanoo puheenjohtajana jatkava Sami Säynevirta.

2.2.2012

Sikojen hyvinvointia parantamiseksi valmisteltu asetus ei ole riittävä, moittivat Animalia ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto. Ne muistuttavat, että myös kuluttajat ovat yhä huolestuneempia siitä, minkälaisissa oloissa sikoja Suomessa pidetään.

27.1.2012

Eläinsuojelujärjestöt luovuttivat perjantaina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle adressin, jossa ne kannustavat Suomea säätämään maailman edistyksellisimmän eläinsuojelulain.

16.1.2012

Maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelun. Kansalaiset pääsevät lähiviikkoina osallistumaan prosessiin Otakantaa.fi-palvelussa.

15.11.2011

Suuri osa salaa sikoja kuvanneiden aktivistien syytteistä on hylätty Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Yksi syytetyistä tuomittiin kahdeksikymmeneksi päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

25.10.2011

Vuonna 2009 sikatiloja kuvanneet Karry Hedberg ja Saila Kivelä ovat tänään Salon käräjäoikeudessa. Heitä epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta ja julkisrauhan häirinnästä.

22.9.2011

Animalian ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton mukaan muun muassa Ranskassa ja Puolassa ei olla valmiita siirtymäajan puitteissa, minkä vuoksi miljoonat kanat ovat vuodenvaihteen jälkeekin häkeissä.

19.9.2011

Eläinsuojelujärjestö Animalia kehottaa ihmisiä vapauttamaan eläimiä valinnoillaan. Lokakuun alussa vietettävän eläinten viikon tiistaina käynnistetään Vapauta valinnoilla -kampanja.

1.6.2011

Viime viikonloppuna Maailma Kylässä -festivaaleilla Euroopan komission ja parlamentin vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä esiintynyt Munamies toivoo EU:lta parempaa kohtelua kanoille.

17.2.2011

Animalia vaatii kaikkien Suomen turkistarhojen tarkastamista ja lakia rikkovien välitöntä sulkemista. Vihreät haluavat puolestaan kirjata turkistarhauksesta luopumisen hallitusohjelmaan.

19.1.2011

Eläinten oikeuksia ajavat järjestöt käynnistävät tällä viikolla kosmetiikkateollisuuden eläinkokeita vastustavan kampanjan.

16.12.2010

Euroopan merkittävimmät siantuottajat allekirjoittivat eilen keskiviikkona Euroopan komission julkilausuman, jolla karjuporsaiden kirurginen kastraatio lopetetaan EU:ssa vuoteen 2018 mennessä.

15.11.2010

Kanadalainen The Cheeky -verkkokauppa myy aidosta porsaasta tehtyjä säästöpossuja. Kaikki possut valmistetaan tilauksesta, joten niiden toimitus kestää jopa vuoden ja maksaa peräti 4 000 dollaria.

5.11.2010

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalta vaaditaan selvitystä suomalaisten sikaloiden kastrointikäytännöistä. Turun Sanomat kertoi perjantaina, että monella tilalla kastroidaan porsaita repimällä.

1.11.2010

Norjalainen eläinoikeusjärjestö Nettverk for dyrs frihet on julkaissut kuva- ja videomateriaalia 39 turkistarhalta. Kuvissa näkyy muun muassa suuria puremahaavoja ja puuttuvia raajoja.

5.10.2010

Eläinten viikon kunniaksi on avattu uusi nettisivusto sioista ja sikojen hyvinvoinnista. Sivustoa ylläpitävät Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ja eläinsuojeluliitto Animalia.

4.10.2010

Nykyisessä hallituksessa istuu sekä Pro että Anti Animalian -palkintojen tuoreet voittajat. Tuija Brax sai palkintonsa eläinten suojelusta ja Mari Kiviniemi turkiskytköksistä.

29.9.2010

Eläinsuojeluliitto Animalia on huolissaan pääministeri Mari Kiviniemen ja turkisteollisuuden välisistä kytköksistä, jotka ovat alkaneet vähitellen nousta pintaan.

21.9.2010

”En muista viimeisinä vuosikymmeninä sellaista ilmiötä, että lähes kaikilla suunnittelijoilla on turkiksia kokoelmissaan. Niitä on löytynyt ihan jokaiselta catwalkilta”, sanoo Glorian päätoimittaja Sami Sykkö.

10.8.2010

Eläinsuojelujärjestö Animalia uskoo, että ruotsalaisen eläinoikeusjärjestön Djurrätsalliansenin ruotsalaisilta minkkitarhoilta kuvaama materiaali voi johtaa minkkitarhauksen lakkauttamiseen Ruotsissa.

20.7.2010

Suurin osa norjalaisista ei hyväksy porsaiden kirurgista kastraatiota ilman kivunlievitystä, selviää tuoreesta norjalaistutkimuksesta.

5.7.2010

Heinäkuun alussa voimaan astunut uusi broilereiden kasvatusta koskeva EU-direktiivi ei juuri paranna broilereiden elinoloja, kritisoivat Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ja eläinsuojeluliitto Animalia.

24.6.2010

Neuvottelut valaanpyynnin tulevaisuudesta kaatuivat keskiviikkona kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n vuosikokouksessa Marokossa.

21.6.2010

Kansainvälisen valaanpyyntikomission 62. vuosikokous alkaa tänään maanantaina Agadirissa. Kokouksessa päätetään kaupallisen valaanpyynnin laillistamisesta ja valaanpyynnistä uusilla alueilla.

15.6.2010

Amerikkalaisella TLC-kanavalla alkoi viime sunnuntaina uusi sarja nimeltään Extreme Poodles. Sarjassa muokataan villakoiria uuteen uskoon muun muassa leikkaamalla ja maalamalla.

4.6.2010

Sikojen kirurginen kastrointi on lopetettava, vaativat Animalia ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY. Niiden mukaan suurin osa sioista kastroidaan ilman kivunlievitystä tai nukutusta.

1.6.2010

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Animalia kannattavat europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen ehdotusta maa- ja metsätalousministeriön lakkauttamisesta.

5.5.2010

Animalia käynnistää tänään turkistarhauksen vastaisen kampanjan, jota vauhdittaa muun muassa Putous-sketsisarjassa Marja Tyrniä näytellyt Aku Hirviniemi.

3.5.2010

Monissa EU-maissa on viime vuosina jo tiukennettu eläinsuojelulakia: eläimet saavat enemmän tilaa ja kivuliaista toimenpiteistä luovutaan. Esimerkiksi porsaita ei enää kastroida ilman kivunlievitystä. Suomessa asia on vasta vireillä.

8.3.2010

Kehuttu ja kohuttu delfiinidokumentti The Cove valittiin viime yönä vuoden parhaaksi dokumenttielokuvaksi. Palkinto närkästytti japanilaispormestarin.

24.2.2010

Vihreät euroedustajat kehottavat Suomea varautumaan siihen, että EU kieltää turkistarhauksen. Vihreät tulevat esittämään koko EU:n kattavaa tarhauskieltoa, kun direktiivi lähivuosina uudistetaan.

23.2.2010

1990-luvulla Playboy-lehden kautta julkisuuteen nousseet Sia ja Shane Barbi haluavat käyttää julkisuuttaan turkisten vastaisessa taistelussa. ”Ne eivät ole muodikkaita eivätkä kauniita. Ne ovat vastenmielisiä”, Shane Barbi sanoo turkiksista.

22.2.2010

”Tämä on suurin eläiten oikeuksia puolustava mielenosoitus kymmeneen vuoteen”, sanoo Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedottaja Janna Rancken.

22.2.2010

Tänään järjestettävään mielenosoitukseen on ilmoittautunut 850 ihmistä. Ministeri Sirkka-Liisa Anttilan eroamista vaativan vetoomuksen on allekirjoittanut jo 7 000 ihmistä.

18.2.2010

A-Studiossa keskiviikkona näytetty kuvamateriaali suomalaisilta turkistiloilta tiivisti turkistarhauksen vastustajien rivejä.

18.2.2010

Ylen A-studiossa eilen esitetyt turkistarhavideot saivat vihreät uusimaan vaatimuksensa turkistarhauksen lopettamisesta.

17.2.2010

Ylen A-studiossa esitetään tänään aktivistien turkistarhoilta kuvaamaa materiaalia. Ohjelmalle on perustettu oma Facebook-ryhmä, johon on liittynyt jo tuhat asiasta kiinnostunutta.

15.2.2010

Amerikkalainen eläinoikeusjärjestö Peta Catherine Zeta-Jonesin huonoiten pukeutuvaksi julkkikseksi. Hän on järjestön mukaan usein "verhoiltu kuolleisiin eläimiin”.

1.2.2010

Aki Kaurismäen lisäksi Animalian turkiskampanjaan ottavat osaa kirjailijat Leena Krohn ja Risto Isomäki, kuvataiteilija Jani Leinonen sekä näyttelijä Pamela Tola.

10.12.2009

Keskustelu eläinsuojelusta jatkuu tänä iltana A-talkissa, johon osallistuvat Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sekä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

7.12.2009

MTK vieroksuu eläinsuojelurikoksista annettavien tuomioiden kiristämistä. Animalian mukaan törkeän rikosnimikkeen lisääminen on tarpeen.

2.12.2009

Eläinoikeusjärjestö Petaa on alettu pitää Yhdysvalloissa terroristijärjestönä, vaikka se puolustaa eläinten oikeuksia lähinnä erilaisilla mediakampanjoilla.

24.11.2009

Bariyapurin kylässä viiden vuoden välein järjestettävään seremoniaan saapuu tuhansia ihmisiä Nepalista ja Intiasta. Juhlallisuuksissa uhrataan puhveleita, lampaita, vuohia ja lintuja.

19.11.2009

Roger Moore on kirjoittanut hanhenmaksatuotannon ongelmista useissa kolumneissa ja vedonnut maansa parlamenttiin hanhenmaksan myynnin lopettamiseksi.

6.11.2009

Maaseudun Tulvaisuus on ilmastoaiheita käsittelevä väännös Maaseudun Tulevaisuus-lehdestä. Tempauksen taustalla ovat elokuvafestivaali Lens Politica, eläinoikeusjärjestö Animalia sekä Voima-lehti.

21.10.2009

The Cove -elokuvan julkisuuteen nostaman Taijin kylän asukkaiden elohopea-arvot tutkitaan. Elokuvan mukaan delfiininlihassa, jota taijilaiset ovat perinteisesti syöneet, on runsaasti elohopeaa.

16.10.2009

”Me japanilaiset kunnioitamme perinteitä”, sanoo Japanin suurlähetystön kakkosmies Toshiyuki Iwado. Kohuelokuva The Cove saa Japanin-ensi-iltansa ensi viikolla.

5.10.2009

Etsijäkoiraliitto on avannut verkossa palvelun, johon on koottu kaikkien uutta kotia etsivien lemmikkien tiedot.

25.9.2009

Turkistarhaajat elivät tällä viikolla jännittäviä hetkiä, kun Vantaalla huutokaupattiin nahkoja. Suomalaisille kasvattajille tärkeiden ketunnahkojen hinta on viime aikoina laskenut.

21.9.2009

Animalia ei ole yllättynyt tänään julkistetusta kyselystä, jonka mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta sallii turkistarhauksen. "Usein tällaisissa kyselyissä vastaajat välttävät ääripäitä."

18.9.2009

Vuonna 2004 käyttöönotetut määräykset ovat lisänneet norjalaisten lehmien maidontuotantoa 5–6 prosenttia. Lisäksi lehmät ovat myös terveempiä.

2.9.2009

Julisteessa on kuvattuna kolme huppupäistä henkilöä aseet kädessä. Oikeutta eläimille -järjestön mukaan henkilöt ovat turkistarhaajia, jotka ovat uhanneet tappaa aktivisteja.

1.9.2009

”Tämä on kovaa tekstiä”, myöntää kampanjan takana olevan järjestön toiminnanjohtaja. Turkistuottajat pelkäävät, että eläinoikeusaktivistien väitteistä tulee ainoa totuus.

27.8.2009

”Unohda lemmikkisi. Tämä voi kuulostaa sydämettömältä, mutta lemmikin pitäminen voi olla yllättävän kallista puuhaa”, Kauppalehti opasti lukijoitaan.

20.8.2009

Eläinten tehotuotantoa kritisoivaa elokuvaa ei nähdä Ylen kanavilla. ”Haluaisimme käsitellä aihetta enemmän suomalaisesta näkökulmasta”, Ylestä kerrotaan.

18.8.2009

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelija Mari-Sofia Kuronen on saanut erityiskunniamaininnan kansainvälisessä Design Against Fur -julistekilpailussa.

14.8.2009

Helsingissä sijaitseva Euroopan kemikaalivirasto pyytää ensimmäistä kertaa ulkopuolista apua eläinkokeiden välttämiseksi.

13.8.2009

Turkistarhauksen kieltäminen monissa Euroopan maissa valaa uskoa siihen, että eläinten puolesta tehtävällä työllä on merkitystä, sanoo Animalian tuore toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.

5.5.2009

Euroopan parlamentin mukaan eläinkokeiden vähentäminen ei saa uhata tautien tutkimusta tai asettaa eurooppalaista tutkimusta heikompaan asemaan verrattuna Yhdysvaltoihin tai Japaniin, parlamentti linjaa.

4.5.2009

Keväiset onnettomuudet ja käärmeenpuremat verottavat koirien veripankkia. Luovuttamalla verta koira tienaa säkillisen ruokaa.

4.5.2009

Eläinkokeet apinoilla uhkaavat jatkua, vaikka europarlamentti jo kertaalleen vaati niiden lopettamista. Asiaa käsitellään tänään täysistunnossa ja äänestys pidetään huomenna.

29.4.2009

Sikainfluenssan synty saattaa olla kytköksissä sikojen tehotuotantoon. Taudin alkuperäksi on arveltu Veracruzin aluetta, jossa kasvatetaan tuhansia sikoja amerikkalaisten ruokapöytiin.

28.4.2009

”Sirkus Finlandian merileijonien paikka olisi valtameren rannalla eikä ympäri Suomea kuljetettavassa matkauima-altaassa”, sanoo Hesyn tiedottaja Riikka Suominen.

23.4.2009

Eläinoikeusärjestöt kampanjoivat tänä keväänä netissä paremman eläinsuojelulainsäädännön ja tiukemman eläinkoedirektiivin puolesta.

2.4.2009

Benettonin tuhannet myymälät ovat ensi vuodesta lähtien turkitonta vyöhykettä. Benetton liittyy samalla turkittomien valmistajien joukkoon, johon kuuluvat jo muun muassa Tommy Hilfiger ja Calvin Klein.

1.4.2009

Eläinkokeita säätelevä direktiivi vesittyi eilen tiistaina europarlamentin äänestyksessä, eläinoikeusjärjestöt valittavat. Animalian mukaan mepit eivät kuunnelleet kansalaisten mielipidettä.

10.3.2009

Kosmetiikka-alaa koskeva eläinkoekielto astuu huomenna voimaan koko EU:n alueella. Kielto koskee varsinaisen testauksen lisäksi myös eläinkokeilla testattujen tuotteiden myyntiä ja maahantuontia.

6.3.2009

Amerikkalainen eläintensuojelujärjestö Peta on jakanut kunniamainintoja huonoiten pukeutuville tähdille. Madonnan lisäksi moitteita pukeutumisestaan sai muun muassa räppäri Kanye West.

20.1.2009

Halpa työvoima ja olematon valvonta ovat vetäneet turkistuotantoa Kiinaan, mutta hintojen romahtaminen on ajanut tuottajat vaikeuksiin. Nyt selvitetään, kuinka turkiseläimet saadaan lisääntymään nopeammin.

18.12.2008

Suomessa muun muassa teiden talviaurauksesta vastannut AS Teho hoitaa myös kodittomia koiria. Yritys pitää kiisteltyä löytöeläintarhaa Tallinnassa.

1.12.2008

Helsingin eläinsuojeluyhdistys on tehnyt rikosilmoituksen netissä käynnissä olevasta tekstiviestikilpailusta, jonka pääpalkintona on koiranpentu. Yhdistyksestä muistutetaan, ettei lemmikkiä pidä antaa myöskään lahjaksi.

Sivut

Viite