Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

22.5.2015

Ilmastolain toimeenpano aloitetaan ympäristöministeriön tiedotteen mukaan jo tällä vaalikaudella keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman laatimisella.

6.3.2015

Eduskunta on hyväksynyt ilmastolain äänin 150–33. Kyseessä on puitelaki, jonka on määrä tuoda ilmastopolitiikkaan jatkuvuutta ja läpinäkyvyyttä. Laki myös vakiinnuttaa ilmastopaneelin aseman politiikkaa tukevana asiantuntijaelimenä.

25.2.2015

Perussuomalaiset ovat jäämässä yksin vastustamaan ilmastolakia, joka etenee seuraavaksi äänestykseen.

25.2.2015

Selvimmät erot löytyivät muun muassa puolueiden suhteutumisessa turpeeseen. Sen sijaan esimerkiksi kivihiilestä luopumista kannatettiin laajalti.

19.2.2015

Ilmastolaki on vihreiden hallituskauden vielä paikalleen kiinnittämätön kruununjalokivi. Hallitusneuvotteluissa keskeiseksi tavoitteeksi naulattu lain läpimeno vaikutti vielä muutama kuukausi sitten pässinlihalta.

18.2.2015

Ilmastolaki koskeva mietintö hyväksyttiin keskiviikkona eduskunnan ympäristövaliokunnassa. Myös oppositiossa istuva keskusta tuki hallituksen esitystä ympäristövalikunnassa, joten ainoastaan perussuomalaiset vastustivat lakia.

11.6.2014

Ilmastolakiesitys lähtee seuraavaksi käsiteltäväksi ympäristövaliokuntaan, jolle perustuslaki-, liikenne- ja viestintä-, maa- ja metsätalous- ja talousvaliokunta antavat lausuntonsa.

5.6.2014

Hallitus hyväksyi torstaisessa yleisistunnossaan useita vihreille tärkeitä esityksiä. Ehkä odotetuin oli hallitusohjelmaankin kirjatun ilmastolain lähettäminen eduskuntaan. Lain on määrä tuoda jatkuvuutta ilmastopolitiikkaan.

21.5.2014

Hallituksen energia- ja ilmastopolitiikan ministeriryhmä on sopinut ilmastolain sisällöstä ja lain on määrä tulla hallituksen esityksenä eduskuntaan jo lähiviikkoina.

7.5.2014

Suomalaisista 67 prosenttia ”haluaisi Suomen hallituksen toimivan painokkaammin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”. Vain viisi prosenttia kansasta on sitä mieltä, ettei ilmastonmuutoksen torjuminen ole tärkeää.

26.4.2014

Ville Niinistö kertoi vihreiden eduskuntaryhmän ja valtuuskunnan kokouksessa lauantaina, että hallituksen esitys ilmastolaista ollaan antamassa eduskunnalle seuraavan kuukauden aikana.

13.3.2014

Hallituksen luonnoksesta ilmastolaiksi jätettiin määräaikaan eli viime tiistaihin mennessä lähes 40 lausuntoa. Lausunnonantajista ilmastolain säätämistä vastustavat muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö sekä Metsäteollisuus.

3.3.2014

Ympäristöministeriöstä Suomen luonnonsuojeluliittoon siirtynyt Paloma Hannonen arvioi ja arvostelee nyt lakeja, joita hän oli aiemmin laatimassa: ”Ei minun ole tarvinnut mielipiteitäni lennosta muuttaa.”

13.2.2014

Yksi vihreiden hallitustaipaleen tärkeimmistä tavoitteista otti tiistaina askeleen lähemmäs toteutumista, kun ilmastolakiluonnos lähetettiin lausuntokierrokselle ympäristöministeriöstä.

14.11.2013

Lakia valmistellut työryhmä ei päässyt yhteisymmärrykseen kaikista lain kohdista, joten kierrokselle lähtevän luonnoksen yksityiskohtien hiominen jäi ministereille.

24.4.2013

”Istuvan hallituksen on uskallettava lopettaa suursaastuttajien paapominen ja käynnistettävä kunnianhimoiset ilmastotoimet viipymättä. Ilmastokatastrofin toteutuminen olisi myös elinkeinoelämälle katastrofi”, vaatii Maan ystävien Laura Meller.

14.2.2013

Ministerityöryhmä linjasi kokouksessaan, ettei ilmastolailla kiristetä päästövähennystavoitteita, vaan siihen kirjataan jo voimassaolevat tavoitteet. Vuoden 2050 osalta se tarkoittaa edellisen hallituksen ilmasto- ja energiapoliittisessa tulevaisuusselonteossa sovittua 80 prosenttia.

12.2.2013

Ilmastolakia ajava Polttava Kysymys -kampanja järjestää tiistaina mielenilmauksia yhteensä 12 paikkakunnalla. Helsingissä lumiukot kokoontuvat eduskuntatalon edustalle.

16.10.2012

MTK:n johtokunta tyrmäsi tiistaina ympäristöministeriössä valmisteltavat lakiuudistukset. Järjestön mukaan esimerkiksi luonnonarvon käsite ei istu ympäristönsuojelulakiin.

5.9.2012

Jos ympäristöministeriössä parhaillaan selvitettävänä oleva ilmastolaki seurailee Polttava kysymys-ilmastokampanjan esimerkkiä, Suomen ilmastopolitiikka ottaa lähitulevaisuudessa aimo harppauksen eteenpäin.

12.6.2012

Suomessa valmisteilla olevaan ilmastolakiin aiotaan kirjata 80 prosentin päästövähennys. Vähennys tehdään vuoden 1990 tasosta 2050 mennessä. Numeerisen tavoitteen kirjaaminen lakiin on poikkeuksellista.

5.6.2012

Ilmastolakiin aiotaan kirjata 80 prosentin päästövähennys vuoteen 2050 mennessä. Erityisesti päästökaupan ulkopuolisiin päästöihin kohdistuvan lain on tarkoitus ohjata päästökehitystä kohti tavoitetta.

18.5.2012

Maan ystävien johdolla toteutettava kansalaisjärjestöjen Polttava kysymys -ilmastokampanja aikoo olla näkyvästi esillä vihreiden puoluekokouksessa Lappeenrannassa.

21.2.2012

Yhdeksällä paikkakunnalla järjestettävien mielenosoituksien ”lumiukot” vaativat kahta asiaa: vahvaa ilmastolakia ja sitoutumista 40 prosentin päästövähennyksiin.

20.6.2011

Uuden hallitusohjelman pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta. Ympäristöjärjestöt olisivat kuitenkin kaivanneet konkreettisia sitoumuksia päästöjen vähentämiseksi.

6.6.2011

Neuvottelut kansainvälisestä ilmastosopimuksesta jatkuvat Saksan Bonnissa. Seuraava ilmastokokous järjestetään marras-joulukuussa Etelä-Afrikan Durbanissa.

5.4.2011

Polttava kysymys -kampanja järjestää tänään tiistaina ilmastoloton Helsingissä ja Turussa. Tempauksissa voi myös
lähettää viestejä kansanedustajaehdokkaille ilmastolain puolesta.

8.3.2011

Lähes 600 eduskuntavaaliehdokasta on jo ilmoittanut kannattavansa ilmastolakia, jolla rajoitettaisiin kasvihuonekaasupäästöjä.

2.3.2011

Sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, vihreät ja skp kannattavat ilmastolakia, ilmenee Polttava kysymys -kampanjan vaalikoneesta. Vastahankaisimmin ilmastolakiin suhtautuvat kokoomus ja perussuomalaiset.

11.2.2011

”Ympäristövaliokunta otti varsin varovaisesti mutta myönteisesti kantaa ilmastolain puolesta. Ilmastolaki olisi saatava kirjattua seuraavaan hallitusohjelmaan”, varapuheenjohtaja Pentti Tiusanen sanoo.

10.2.2011

Vastakkainasettelu ilmastolain kannattajien ja vastustajien välillä kärjistyy. Kolme vuotta kestänyt kampanjointi lain puolesta huipentuu vaaleihin.

2.12.2010

Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki vaatii ilmastolakia seuraavaan hallitusohjelmaan. Laki sitoisi kaikki yhteiskunnan sektorit kantamaan vastuunsa ilmastotalkoissa.

30.9.2010

Suomi saa ensi vaalikaudella ympäristöjärjestöjen jo pitkään ajaman ilmastolain, jos valmistelu etenee ympäristöministeriön toivomalla tavalla. Ympäristöjärjestöt ovat viime vuodet kampanjoineet sen puolesta, että ilmastolaki leikkaisi Suomen päästöjä viisi prosenttia vuosittain.

17.6.2010

Japani yrittää saada kansallisen ilmastolakinsa läpi vielä ennen YK:n joulukuussa Cancúnissa pidettävää ilmastokokousta.

3.6.2010

Jo Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikoihin kuumeisesti odotettu Yhdysvaltojen ilmastolaki ei välttämättä ehdi Cancúnin ilmastokokoukseenkaan.

25.5.2010

Polttava kysymys -kampanja havainnollistaa tiistaina Helsingissä eri maiden hiilipäästöjä tuomalla Kolmen sepän patsaalle eri kokoisia hiilipalikoita.

3.5.2010

Siirtolaislaki on ajamassa ilmastolain ohi Yhdysvaltain senaatissa. Meksikonlahden öljykatastrofin myötä republikaaneja on entistä vaikeampi houkutella lakipaketin taakse.

2.3.2010

Suomi voi vähentää päästöjään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, arvioi tuore raportti. Toistaiseksi Suomi on sitoutunut muiden EU-maiden kanssa 20 prosentin vähennyksiin, vaikka se on tiedemiesten mielestä liian vähän.

Viite