Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

16.10.2019

Miten tavallinen ihminen voi vaikuttaa? Esimerkiksi alkamalla kuntavaaliehdokkaaksi ja ottamalla yhteyttä eri puolueiden edustajiin, arvioivat politiikan asiantuntijamme.

14.10.2019

”Jos kantaa huolta näiden nuorten hyvinvoinnista, kannattaa ottaa ilmastonmuutos vakavasti ja tukea tiukkaa ilmastopolitiikkaa.”

9.10.2019

Finnwatch kysyi suurilta yrityksiltä, millaisia päästöjä niiden maahantuomien tuotteiden tuotannossa syntyy. Vastaukset jäivät laihoiksi.

8.10.2019

Ilmastokomissaariksi ehdolla oleva Frans Timmermans sanoi tiistai-iltana, ettei halua vielä sitoutua ajamaan 55 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä.

2.10.2019

”En ole enää varma, onko järkeä pitää yllä toivoa, että lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen.”

25.9.2019

”Minulle on laiha lohtu ettei ilmastokriisi tarkoita maailmanloppua. Maailmanlopusta puhuminen tuntuukin tarkoitushakuiselta.”

23.9.2019

”Usein ympäristöasiat ja tasa-arvo kulkevat rinta rinnan”, sanoo Vihreiden naisten puheenjohtaja Emma Kari.

20.9.2019

Tienhaarassa-kirja vaatii tiukkaa päästöbudjettia. Ihmiskunta on vaarassa päätyä itseään kiihdyttävän ympäristötuhon tielle.

23.8.2019

Useat suomalaiset vihreät poliitikot ovat vaatineet, että EU:n on ryhdyttävä painostamaan Brasilian johtoa Amazonin metsäpalojen vuoksi.

15.8.2019

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari on varautunut hankaliin budjettineuvotteluihin ja tuntee politiikan raadollisuuden. Ryhmyrin tavoitteena on, ettei kukaan hajoa työtaakan tai trollien alle.

24.6.2019

”Perussuomalaiset onnistui vaalien alla saamaan mediassa läpi tarinan, jossa puolue oli 'ilmastopaniikin' ainoa vastavoima. Asetelma oli kuin populismin käsikirjasta”, kirjoittaa tutkija Johanna Vuorelma.

16.5.2019

Eurovaalien kaikki kärkiehdokkaat puhuvat kauniisti ilmastosta. Teoissa on eroja. Lentopolttoaineen verottamiselle löytyy laaja tuki.

10.5.2019

Hallitusneuvottelujen ilmasto- ja monimuotoisuusryhmän jäsenistä suuri osa lienee valmiita reippaisiin ilmastotoimiin. Vastapainona keskustan ja RKP:n ilmastonihkeällä siivellä on jalansijansa ryhmässä.

10.5.2019

Haaviston mielestä kahdeksan puolueen ilmastopaperi velvoittaa Suomen ajamaan EU:ssa kunnianhimoista ilmastolinjaa.

30.4.2019

Hallitustunnustelija Antti Rinne ei ole tyytyväinen puolueilta saamiinsa vastauksiin ilmaston, EU-politiikan ja talouden osalta. Puolueet puolestaan ovat ihmetelleet löperöjä talouskysymyksiä.

26.4.2019

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo olevansa tyytyväinen vihreiden saamiin valiokuntapesteihin. Vihreät pääsee ensimmäistä kertaa linjaamaan ympäristövaliokunnalle kuuluvien rahojen käytöstä.

18.4.2019

EU:n pitäisi nopeasti leikata päästöjä. Samaan aikaan laitaoikeisto heittää yhä enemmän kapuloita ilmastopolitiikan rattaisiin.

5.4.2019

Takaisin eduskuntaan pyrkivä ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen sanoo, että eduskunnassa tarvitaan nyt voimia, jotka kuuntelevat kansalaisia ja tutkijoita.

20.3.2019

Vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuunottamatta puolueilla on vaikeuksia luvata tiettyjä päästövähennysprosentteja tai määrävuosia.

18.3.2019

Enemmän kuin kaksi suomalaista kolmesta on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen torjunnan tulee olla sekä seuraavan hallituskauden että Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteema.

14.3.2019

”Ilmastojarruttajat väittävät tunteiden haittaavan tehokasta ilmastopolitiikkaa. Oikeasti ihminen kykenee sekä ajattelemaan että tuntemaan vahvasti.”

13.3.2019

”Kun pankkiala joutui kriisiin, rahat heitettiin pöytään. Tämä kiireellisyyden tunne puuttuu ilmastokriisistä”, vihreiden kärkiehdokas Bas Eickhout sanoo.

6.3.2019

”Tässä ollaan miedosti kansalaistottelemattomia. Rikotaan pikkuisen rajoja, jotta näytetään, että ollaan tosissaan.”

2.3.2019

”Ilmastonmuutoksen pitää olla tulevan hallituksen kärkihanke. Piste.”, vaativat Helsinkiin ilmastokokoukseen kokoontuneet nuoret.

1.3.2019

Lakkoilijoiden ajatus on, että koulussa istuminen ei kannata, mikäli aikuiset tuhoavat heidän tulevaisuuttaan kieltäytymällä vahvan ilmastopolitiikan toteuttamisesta.

20.2.2019

Vihreiden viikonloppuna julkaisema talousohjelma on läheistä sukua Alexandria Ocasio-Cortezin ja Ed Markeyn Yhdysvalloissa tekemälle esitykselle. Molemmissa tavoitellaan sosiaalisesti kestävää hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

19.2.2019

Jos 15-vuotias ilmastolakkoilija Atte Ahokas saisi äänestää, hän valitsisi ehdokkaan, joka lupaisi radikaalimpia päästövähennyksiä lyhyimmässä ajassa. Nyt Ahokas luottaa lakkoiluun ja sosiaaliseen mediaan.

18.2.2019

Lakkoilevien koululaisten ajatus on, että koulussa istuminen ei kannata, mikäli aikuiset tuhoavat heidän tulevaisuuttaan kieltäytymällä vahvan ilmastopolitiikan toteuttamisesta.

13.2.2019

Intensivt stöd för stark klimatpolitik saknas i Svenskfinland ännu.

30.1.2019

Vihreä Lanka kysyi tärkeimmiltä vaalitenttien järjestäjämedioilta, miten ilmasto näkyy kevään vaalikeskusteluissa ja vaalikoneissa.

16.1.2019

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja torjunnan seurauksien mullistavuus tunnustetaan lähinnä vihreissä ja vasemmistoliitossa.

14.1.2019

”Olemme matkalla ilmastokatastrofiin eikä uskottavaa ilmastopolitiikkaa ole näköpiirissä”, sanoo ilmastonmuutoksen tutkija, vihreiden kansanedustajaehdokas Atte Harjanne.

11.1.2019

Vihreät eivät päässeet sopuun esimerkiksi koulutusleikkauksien paikkauksesta ja ympäristölle haitallisten tukien karsimisesta muiden nuorisojärjestöjen kanssa.

9.1.2019

Asiantuntijoiden mukaan kokoomuksen ilmastopolitiikkaa liikkuu oikeaan suuntaan, mutta 1,5 asteen tavoitetta ei oteta tosissaan.

20.12.2018

Ilmastopaperista huolimatta vaaleihin jää keskusteltavaa. Puolueiden yhteyslinjaus ei mene yksityiskohtiin kuten metsänhakkuumääriin tai fossiilisten tukiin.

18.12.2018

Katowicen ilmastokokouksessa näki, että IPCC:n raportti on sähköistänyt keskustelun, sanoo Kaisa Hernberg. ”Nyt yritysten etujärjestöt vaativat tiukkaa ilmastopolitiikkaa.”

17.12.2018

”Suomen ilmastopolitiikka muuttuu kunnianhimoisemmaksi, vasta kun kansalaiset alkavat riittävissä määrin sitä vaatimaan.”

13.12.2018

”Onko lupaus lisätä ilmastopolitiikan kunnianhimoa pelkkää sanahelinää?”

12.12.2018

Helsingin täytyy pian päättää, millä kaupunkilaisten kodit lämpiävät tulevaisuudessa. Kivihiilen suora korvaaminen puulla ei ole mielekästä, osoittaa tuore selvitys.

10.12.2018

Vielä viime vuonna Suomen edellä oli vain viisi maata, mutta maanantaina julkaistussa Climate Change Performance Index -arviossa Suomen ohitse olivat menneet muun muassa Intia ja Sveitsi.

8.12.2018

”Olemmeko todella häviämässä taistelun ilmastonmuutosta vastaan?”

3.12.2018

Ilmastonmuutoksen hillintä mullistaa työmarkkinat, kun päästöjä aiheuttavat työt korvautuvat vähähiilisillä. Ammattiyhdistysliike haluaa olla mukana vaikuttamassa.

28.11.2018

”EU:n pitäisi vähentää päästöjä 60 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, jotta ilmaston lämpeneminen on rajoitettavissa 1,5 asteeseen.”

20.11.2018

Eduskuntapuolueet hakivat tiistaina yhteistä näkemystä ilmastopolitiikkaan pääministeri Juha Sipilän kokoon kutsumassa pyören pöydän keskustelussa.

7.11.2018

EU haluaa estää sen, että hiilinielujen pieneneminen mitätöi päästövähennykset. Samaan aikaan Suomessa on käymässä juuri niin. Epäsuhdalla voi olla kalliit seuraukset.

26.10.2018

”Tuntuu, että moni ihminen olisi valmis muuhunkin kuin lupauksiin pehmeänä pullasuttuna jatkuvasta elämästä.”

23.10.2018

Vihreät vaatii hallitusta tekemään ensi vuoden budjetista ilmastovetoisen. Onko vihreiden oma ehdotus riittävä ilmastonmuutoksen kannalta? Kysyimme asiantuntijalta.

18.10.2018

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, joka kieltää kivihiilen käytön energiantuotannossa toukokuusta 2029 lähtien. Hallitus haluaa myös kasvattaa biopolttoaineiden osuutta liikenteessä ja lämmityksessä.

9.10.2018

”Hollannin pitäisi keskittyä vähentämään päästöjään eikä vastustamaan oikeuden ratkaisua, joka on herättänyt paljon toivoa ja inspiraatiota maailmalla.”

8.10.2018

Vihreät muistuttaa, etteivät Suomessa jo sovitut ilmastotoimet riitä lämpenemisen pitämiseen alle 1,5 asteessa.

1.10.2018

”Tiedämme minkälaista tuhoa ilmastonmuutos tulee kylvämään. Tiedämme yhtä hyvin, miten se voidaan torjua. Tarvittava teknologiakin on tiedossa. Ainoa mikä puuttuu, on poliittinen tahto.”

22.9.2018

Vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen haluaa vihreistä yhden kolmesta suuresta puolueesta. Mallia patriarkaatin murtamiseen hän löytää nuorista poliitikoista.

21.9.2018

”Ennen kaikkea haluan saada meidän teemat tavoittamaan yhä useamman suomalaisen. Se tuleeko ilmastovaalit, riippuu vihreistä.”

12.9.2018

EU keskittyy nyt yhteishenkeen. Ilmastolle ei ollut tilaa komission puheenjohtaja Junckerin unionin tila -puheessa.

6.9.2018

Vihreä Lanka tenttasi SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä vastauksia Suomen pakolaiskiintiöön, ilmastopolitiikkaan ja koulutusleikkauksiin.

6.9.2018

Vihreiden puheenjohtaja tivasi ympäristöministeriltä, aikooko hallitus perua päätöksensä metsien hakkuiden lisäämisestä?

31.8.2018

”Ne, joilla olisi valta vaikuttaa, antavat ymmärtää, että yksilön pitää itse hoitaa asia esimerkiksi jättämällä lennot väliin.”

27.8.2018

Kun Ilmastovanhemmat kysyi puolueiden ilmastotoimista, eivät suurimmat puolueet edes vastanneet.

22.8.2018

”Meidän pitää syödä enemmän kasvisruokaa ja miettiä kulutustottumuksiamme. Lentotottumuksia pitää muuttaa.”

14.8.2018

Yllättäen kaikki puolueet joutuvat puhumaan ilmastonmuutoksesta Ruotsin vaalikampanjoissa. Toisille ilmastopolitiikka tarkoittaa dieselveron alennusta, toisille dieselkieltoa.

9.8.2018

”Verot ovat keskeinen ja kustannustehokas instrumentti päästöjen ohjaamiseen”, sanoo ilmastopaneelin ekonomisti Marita Laukkanen.

21.6.2018

Suomen on kiristettävä pitkän aikavälin ilmastotavoitettaan, sanoo kansallinen ilmastopaneeli. Ympäristöministeri Tiilikaisen mukaan selvitys antaa eväitä tuleville hallituksille.

18.6.2018

”Miksi päästöjään yli kymmenen prosenttia vuodessa kasvattavan jäsenmaan pitäisi saada pennin latia eurooppalaisilta veronmaksajilta.”

13.6.2018

Touko Aalto on johtanut vihreitä vuoden. Sinä aikana on tullut kuraa niskaan ja sisu kasvanut. Puheenjohtaja vaatii puolueetonta selvitystä Suomen turvapaikkapolitiikasta.

28.4.2018

”Meidän pitää vaatia lista konkreettista toimista, joilla kohtalonkysymykseen viipymättä puututaan.”

10.4.2018

”Kukaan ei uskalla sanoa ääneen sitä epämiellyttävää totuutta, että tulevaisuudessa emme voi lentää yhtä paljon ja halvalla kuin nyt.”

18.11.2017

Saksan Bonnissa käydyt ilmastoneuvottelut saavuttivat tavoitteensa, mutta ensi vuodesta tulee vaikea, sillä viimeistään Puolan ilmastokokouksessa maat joutuvat kohtaaman toimiensa riittämättömyyden.

29.10.2017

Ruotsissa hallitus laittaa ennätysmäärän rahaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Suomen ilmastobudjetti on melkein yhtä suuri. Mutta miksi Suomi silti häviää Ruotsille selvästi?

26.10.2017

Hallituksen metsäpolitiikka huolestuttaa ulkomailla. Ympäristöjärjestöt Euroopasta ja Pohjois-Amerikasvat vetoavat ympäristöministeri Tiilikaiseen ja maa- ja metsätalousministeri Leppään.

25.10.2017

Maailman maat kokoontuvat vajaan kahden viikon kuluttua Saksan Bonniin pohtimaan, miten Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa jatketaan.

12.10.2017

Energiaunionista vastaava komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič uskoo, että Suomen ja EU:n välejä hiertävästä hiilinielukysymyksestä saadaan sopu perjantaina järjestettävässä ympäristöministerien kokouksessa.

26.9.2017

Yhdysvaltain ero Pariisin sopimuksesta voi tapahtua aikaisintaan marraskuussa 2020. Maa on vielä vuosia mukana sopimusta koskevissa neuvotteluissa.

14.9.2017

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ei näe tarvetta metsänomistajien hiilinielujen tukemiselle. Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jussi Uusivuori esittivät tällaista korvausta keskiviikona.

8.3.2017

Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka saa pyyhkeitä ympäristöjärjestö Ferniltä.

1.12.2016

Komission tuki biopolttoaineille on hyvä uutinen Suomen nykypolitiikan kannalta, mutta jättää avoimeksi isoja kysymyksiä luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen osalta.

3.6.2015

Globaalit päästöt olisivat jopa 36 prosenttia nykyistä pienemmät, jos fossiilisten polttoaineiden tuotantoa tai käyttöä ei tuettaisi, arvioi St. Andrewsin yliopiston Radek Stefanski.

16.4.2015

Suomalaiset ovat hyvin tietoisia ilmastonmuutoksesta ja haluavat ripeitä toimia sen torjumiseksi. Noin neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että ilmastonmuutos näkyy jo eri puolilla maailmaa ja että kyseessä on yksi suurimmista globaaleista uhista.

8.4.2015

Uusiutuva energia on teknisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kannattava tapa tuottaa energiaa, vain poliittinen tahto puuttuu.

2.4.2015

Helsinki ja 25 muuta eurooppalaista kaupunkia allekirjoittivat viime viikolla julkilausuman, jonka mukaan kaupungit lisäävät yhteistyötä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Julkilausuman mukaan ilmastonmuutos on globaali ongelma, jonka ratkaisut ovat ensisijaisesti paikallisia.

27.1.2015

EU:n tulisi asettaa sitova tavoite hiilidioksidin talteenotosta jo vuodelle 2030, esittää Euroopan komission tilaama tuore selvitys. Aiemmin EU:n ilmastopolitiikassa on asetettu tavoitteita muun muassa kokonaispäästöille, energiatehokkuudelle ja uusiutuvan energian käytölle.

22.4.2014

Nollapäästöjen edelläkävijyys hyödyttäisi Suomea kansainvälisessä cleantech-kisassa, sanoo Suomen ilmastopaneeli.

17.4.2014

Myös rakennusten lämmityksessä ja jätesektorilla on mahdollisuuksia huomattaviin leikkauksiin. Sen sijaan maatalouden työkoneiden ja niin sanottujen F-kaasujen radikaali leikkaaminen ei vaikuta taloudellisesti mahdolliselta.

14.4.2014

"Päästetyn hiilitonnin hinta on aivan liian alhainen ja tavoite vuodelle 2030 aivan liian löysä. Ne eivät ohjaa hakemaan uusia ratkaisuja."

14.2.2014

Vihreiden "korjaussarjaksi" nimeämän esityksen mukaan unionin pitäisi leikata ilmastopäästöjään vähintään puoleen vuoden 1990 tasosta. Komissio ja parlamentti ovat esittäneet 40 prosentin vähennystä.

6.2.2014

Parlamentti hyväksyi keskiviikkona komission esitystä tiukemman kannan vuoden 2030 ilmastotavoitteisiin. Molemmissa esityksissä tavoitellaan 40 prosentin päästövähennyksiä, mutta parlamentti haluaa myös jäsenmaita sitovat tavoitteet uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuuden parantamiselle.

4.2.2014

Alueiden komitea otti komissiota ja parlamenttia tiukemman linjan hiilidioksipäästöjen hillitsemiseen. ”Raporttini hyväksyminen sekä oikeiston että vasemmiston äänillä oli työvoitto”, sanoo vihreiden Sirpa Hertell.

19.6.2013

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi viilatun esityksen backloadingista keskiviikkona alkuillasta.

5.4.2013

Euroopan komissio kartoittaa unionin kansalaisten mielipiteitä siitä, millaista ilmastopolitiikkaa tulisi harjoittaa vuosina 2020–2030. Kaikille avoin kuuleminen jatkuu heinäkuun alkuun asti.

18.1.2013

”Meidän mielestä 2010-luvulla ei kannata tehdä näin suuria linjauksia suljetuissa kabineteissa vaan pitäisi käydä avointa julkista keskustelua”, varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen sanoo.

23.8.2012

Rahastolle pitää valita vielä muun muassa isäntämaa, joten kestää kauan ennen kuin rahasto alkaa kerätä ja jakaa ilmastorahoja.

21.12.2011

Ympäristöministeri Ville Niinistö pitää keskustan hyökkäystä Durbanin hiilinieluratkaisua kohtaan hurskasteluna. Niinistön mukaan EU hyväksyi Suomen tavoitteen, ja nyt selvitellään, miten neuvottelutulos kompensoidaan Suomelle.

21.12.2011

Satu Hassin mielestä Durban oli ilmastodiplomatian voitto. Ilmastotieteen kannalta edistys on kuitenkin liian hidasta.

1.12.2011

Suomen kansallinen ilmastopaneeli on valittu. Ympäristöministeriö on nimesi paneeliin kolmetoista eri alojen huippunimeä, suurin osa paikoista meni korkeakouluille.

28.7.2011

Itä-Anglian yliopiston ilmastontutkimuksen laitos on julkistanut lähes kaiken jäljellä olevan tietonsa säämittauksista, joita se käytti todistaessaan ilmastonmuutoksen olemassaoloa niin sanotun "climate gaten" pyörteissä.

6.6.2011

Neuvottelut kansainvälisestä ilmastosopimuksesta jatkuvat Saksan Bonnissa. Seuraava ilmastokokous järjestetään marras-joulukuussa Etelä-Afrikan Durbanissa.

5.4.2011

Polttava kysymys -kampanja järjestää tänään tiistaina ilmastoloton Helsingissä ja Turussa. Tempauksissa voi myös
lähettää viestejä kansanedustajaehdokkaille ilmastolain puolesta.

8.2.2011

Investointi- ja bisnesnäkökulma jää pimentoon, kun Suomessa keskustellaan ilmastotavoitteista ja päästöjen vähentämiseen liittyvän liiketoiminnan kehittämisestä. Suomalaisessa ajattelussa huomio kiinnittyy liikaa päästövähennystavoitteiden aiheuttamiin lyhyen aikavälin kustannuksiin, arvioi professori Markku Wilenius.

23.11.2010

Tiistaina julkaistun WWF:n raportin mukaan Suomen ilmastopolitiikka on EU:n heikointa, vaikka lokakuussa Suomi sai kiitosta YK:n ilmastosihteeristöltä.

25.8.2010

Australian vihreät pääsivät viikonlopun parlamenttivaaleissa herkullisiin asemiin. Suuret puolueet päätyivät tasoihin, joten ratkaiseva ääni saattaa monissa lakialoitteissa jäädä vihreiden käsiin.

Viite