Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

18.1.2019

Matkustaminen on muuttanut Eurooppaa ja voi muuttaa nytkin, sanoo interrail-asiantuntija Pekka Haavisto.

16.1.2019

Junamatkailun asiantuntija Tommi Tolkki jakaa parhaat tärppinsä Euroopan rautateille.

15.1.2019

Kuinka paljon maksoi? Kauanko kesti? Nämä ovat epäolennaisia kysymyksiä junamatkaa suunnitellessa, sanoo Tommi Tolkki.

12.3.2018

EU haluaa nuorison interrailille. Ensimmäiset 20-30 000 nuorta saa ilmaisen junapassin jo tänä kesänä.

21.8.2017

2010-luvulla Euroopan yöjunaliikennettä on ajettu alas. Katso missä maissa yöjunailu on yhä helppoa.

21.8.2017

Jatkuvasti työssään matkustava Timo Wright päätti kahdeksan vuotta sitten lopettaa lentämisen. Sen jälkeen hän on matkustanut paljon enemmän kuin ennen.

15.8.2017

Liikenneministerin mukaan junaliikenteen vapauttamisella halutaan lisätä junamatkoja. Ulkomaisista esikuvista voi ennustaa, miten se onnistuisi.

5.3.2015

Minne Suomessa pitäisi laskea raiteita ja millä perusteella? Päätös ei ole helppo, eikä sitä voi katsoa suoraan kannattavuusmittareista. Nyt voi olla sopiva hetki vetää henkeä ja pohtia tulevaa.

19.9.2013

Kalojen intohimoiseksi puolustajaksi ryhtynyt näyttelijä Jasper Pääkkönen on suuntaamassa kritiikkiään vesivoiman ostajiin. Suomen yksi suurimmista sähkönkäyttäjistä on VR.

16.6.2011

VR:n uusi palvelu kertoo, missä junat kulkevat ja ovatko ne aikataulustaan jäljessä. Junat kartalla -palvelu on nyt kaikille avoimessa testausvaiheessa.

13.1.2011

Usein junien myöhästely menee kuitenkin työntekijän omaan piikkiin, sillä liukuvan työajan vuoksi töistä myöhästyminen kiritään takaisin työpäivän lopusta.

12.1.2011

”Tie- ja raideinvestointien nostettiin tällä hallituskaudella ensimmäistä kertaa yhtä suuriksi. Jatkossa vihreiden tavoite on, että pääosa rahoituksesta suunnataan radoille”, puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo.

10.1.2011

”On murheellista, että ykkösratkaisu vaikeuksiin on nostaa kädet pystyyn ja heittää pyyhe kehään”, vihreiden kansanedustaja sanoo.

14.9.2010

Liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee vähentävänsä Helsingin ja Lahden väliä kulkevan Z-junan liikennöintikorvauksia 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2011.

20.8.2010

Radat ja muut isot liikennehankkeet vapautuvat vuosittain toistuvista kiistoista hallituksen budjettineuvotteluissa, jos suunnitelmat valtion Infra oy:n perustamisesta toteutuvat.

4.8.2010

Vihreät haluaa, että liikenneinfrastruktuurin investoinneista jatkossa 70 prosenttia suunnataan raideinvestointeihin ja loput muuhun liikenteeseen.

3.8.2010

Kansanedustaja Oras Tynkkysen mukaan lentoliikenteen loppuminen Poriin, Seinäjoelle ja Jyväskylään on korvattavissa junaliikenteellä. Lentoyhtiö Finncomm vahvisti eilen maanantaina lopettavansa tappiollisen lentoliikenteen näille kolmelle paikkakunnalle.

Viite