Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

6.8.2014

Tuuli, metsäpalot ja tuholaiset aiheuttavat Euroopassa vuosittain yli kaksi kertaa enemmän metsävahinkoja kuin 1970-luvulla. Tutkijat arvioivat kasvun jatkuvan ilmaston lämpenemisen myötä samankaltaisena myös tulevaisuudessa.

17.6.2014

Suojeltavia paikkoja on kaikkiaan yli kaksisataa, joten suurin osa niistä on pinta-alaltaan pieniä, parista hehtaarista pariinkymmeneen.

10.4.2014

Asiantuntijoiden arviot Metsähallituksen organisaatiouudistuksen vaikutuksista valtion mittavien metsä- ja maavarantojen käyttöön eroavat rajusti toisistaan. Samaan aikaan uudistus on herättänyt runsaasti epäilyjä sekä metsäammattilaisten että luonnonsuojelijoiden keskuudessa.

3.3.2014

Ympäristöministeriöstä Suomen luonnonsuojeluliittoon siirtynyt Paloma Hannonen arvioi ja arvostelee nyt lakeja, joita hän oli aiemmin laatimassa: ”Ei minun ole tarvinnut mielipiteitäni lennosta muuttaa.”

27.1.2014

Trooppisen hiilikierron herkkyys lämpötilan muutoksile on kaksinkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana. Asia käy ilmi Exeterin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, joka on julkaistu Nature-tiedejulkaisussa.

17.10.2013

Luonto-Liitto moittii eduskunnan käsittelyssä olevaa metsätuholakia. Lain tavoitteena on vähentää hyönteisten ja sienitautien aiheuttamia vahinkoja vähentämällä tuhonaiheuttajien lisääntymispaikkoinaan käyttämiä kuolleita puita.

14.6.2013

Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan jo ennalta kritisoituun metsälakiin saatiin parannuksia ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön neuvotteluissa: ”Kyseessä on metsäluonnon kannalta merkittävä laki.”

4.6.2013

Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa rauhoittaa Suomen metsät hakkuista lintujen pesimäajaksi. Järjestön mukaan hakkuita tulisi rajoittaa huhtikuun ja heinäkuun välillä erityisesti lehtipuuvaltaisissa metsissä sekä rantametsissä.

3.5.2013

”Lyhytnäköiset investoinnit tulevat kalliiksi. Fossiilisten energianlähteiden käytöstä lankeava kasvava lasku maksetaan kallistuvina päästöoikeuksina ja ilmastokriisin tuomina ongelmina”, sanoo SLL:n Risto Sulkava.

16.4.2013

Ympäristöjärjestö WWF tyrmää maa- ja metsätalousministeriössä valmistellun metsätuholain, jonka tavoitteena on estää muun muassa sieni- ja hyönteistuhoja rajoittamalla sitä, kuinka paljon metsässä saa olla kaadettuja puita.

Sivut

Viite

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19

Sisällysluettelo
Anna palautetta

Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri