Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Professori ei kieltäisi avohakkuita

25.5.2012 9.44

Tuija Siltamäki

Euroopan komission maankäyttöä ja metsätaloutta koskeva esitys kehottaa suosimaan metsien jatkuvaa kasvatusta avohakkuiden sijaan.

Komissio pyrkii ehdotuksellaan suojelemaan metsiä ja hillitsemään ilmastonmuutosta. Euroopan unioni on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi kannattaa avohakkuiden kieltämisen sijaan metsäalueiden eriyttämistä.

”Erottaisin toisistaan luonnonsuojelu-, maisema- ja tehopuun kasvatusalueet. Jonkinlaista jakoa Suomessa on jo olemassa, mutta kehitystä pitäisi vahvistaa.”

Kaupin mukaan avohakkuita suositaan niiden yksinkertaisuuden, käytännöllisyyden ja taloudellisuuden vuoksi. Jatkuva kasvatus, jossa poimitaan yksittäisiä puita muun metsän joukosta, ei hänen mielestään ole taloudellisesti yhtä houkuttelevaa.

”Talouden, ekologian ja sosiaalisten kysymysten on kuitenkin oltava tasapainossa. Taloutta ei voi unohtaa, mutta muutkin näkökulmat on huomioitava.”

metsät 




Viite