Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

2.2.2011

Kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö Conservation International on listannut maailman kymmenen uhanalaisinta metsää. Listan kärjessä on Indo-Burman alue Kaakkois-Aasiassa sekä Uusi-Kaledonia.

1.2.2011

Puun energiakäytön lisääminen vahingoittaa uuden tutkimuksen mukaan metsien hiilinieluja, arvioi tuore tutkimus. Tämä puolestaan syö jopa 80 prosenttia oletetuista päästövähennyksistä.

20.1.2011

"Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta metsien suojelu on tärkeää, mutta erityisen tärkeää on se, miten talousmetsiä hoidetaan", WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

4.1.2011

Metsänomistajat suhtautuvat aiempaa myönteisemmin metsien suojeluun, käy ilmi Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksesta.

13.12.2010

Maailman luonnonsäätiö WWF on kehittänyt PDF-tiedoston, jota ei voi tulostaa. Tällaiset tiedostot tunnistaa luonnollisesti .wwf-päätteestä.

26.10.2010

Amazonin sademetsästä on löytynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 1 200 uutta kasvi- ja eläinlajia, kertoo WWF:n tuore raportti.

14.10.2010

”Aikaisemmin puhuttiin siitä, että olisimme osa yhtiötä, jossa valtaa käyttäisi yhtiön hallitus. Tältä osin esitys on olennaisesti parempi”, luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen sanoo.

12.10.2010

Libanonilaisen Hizbollah-järjestön johtaja Hassan Nasrallah kehottaa maamiehiään istuttamaan puita ja suojelemaan metsiä.

11.10.2010

Kymmenen vuotta kestänyt vääntö FSC-metsäsertifikaatin tuomisesta Suomeen päättyi viime viikolla, kun ympäristöjärjestöt ja metsäteollisuus pääsivät sopuun sen sisällöstä.

30.9.2010

Kolmen ämmän, eli maa- ja metsätalousministeriön tarpeellisuus on kuluvan vuoden aikana kyseenalaistettu useasti.

Sivut