Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

31.3.2015

"Kyllä minun oma kantani nyt on tähän avoin", sanoo keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä Kollajan tekoaltaan rakentamisesta. Sipilä ei myöskään pidä luonnonvaraministeriön perustamista keskeisenä asiana.

3.3.2015

Voimalaa havitteleva Kemijoki oy tarvitsee vielä luonnonsuojelulain mukaisen poikkeusluvan tai vaihtoehtoisesti Lapin ely-keskuksen lausunnon siitä, ettei lupaa tarvita.

25.2.2015

Selvimmät erot löytyivät muun muassa puolueiden suhteutumisessa turpeeseen. Sen sijaan esimerkiksi kivihiilestä luopumista kannatettiin laajalti.

10.2.2015

Kala-aktivisti Jasper Pääkkönen pohjusti vesivoiman kimppuun hyökkäämistä vuosia. Aihetta piti lämmitellä, ennen kuin yleisö oli valmis ottamaan sen vastaan, Pääkkönen kertoo uudessa kirjassa Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

27.5.2014

Niinistön mukaan voimayhtiön lobbaajat ovat aktivoituneet viime aikoina. PVO:n tavoite on vaikuttaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin.

19.9.2013

Kalojen intohimoiseksi puolustajaksi ryhtynyt näyttelijä Jasper Pääkkönen on suuntaamassa kritiikkiään vesivoiman ostajiin. Suomen yksi suurimmista sähkönkäyttäjistä on VR.

19.1.2011

”Perustelut vaihtelevat mutta asetelma pysyy: vuosikymmenestä toiseen tekoallasta tungetaan kuin käärmettä pyssyyn”, moittii kansanedustaja Oras Tynkkynen.

17.8.2010

Skotlannissa otetaan tänä vuonna käyttöön maailman suurin meriveden virtaukseen perustuva voimala. Atlantis yhtiön AK1000-voimalan arvioidaan tuottavan riittävästi energiaa noin tuhannelle kotitaloudelle.

21.1.2010

Oikeusministeri Tuija Brax ihmettelee viime viikolla valtioneuvostossa hyväksytyn uuden vesilain nostattamaa keskustelua Vuotoksen tekoaltaasta.

14.1.2010

”Vaikuttaa siltä, että tuleva vesilaki on positiivinen poikkeus murheellisessa ympäristössä”, arvioi luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

4.11.2009

PVO-Vesivoima aikoo kasvattaa 1960-luvulla rakennettujen voimaloiden kapasiteettia noin viidenneksellä vuoteen 2015 mennessä.

29.10.2009

Keskustanuoret haluavat hajautettua ja uusiutuvaa energiantuotantoa. ”Mallia voisi ottaa esimerkiksi Itävallasta, jossa pk-yritykset tuottavat energiaa”, puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo.

20.10.2009

Kollajan tekoallashanke heikentäisi merkittävästi Natura-suojelun perusteena olevia luontotyyppejä. Luonnonsuojelulain mukaan hankkeelle ei voida tällöin myöntää lupaa, arvioi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus.

20.10.2009

Kiista uusista tekoaltaista repii auki hallitusrintamaa. ”En hyväksy esitystä, joka ei mahdollista jo rakennettujen vesistöjen loppuun rakentamista”, Paavo Väyrynen sanoo.

28.1.2009

Kiistelty Vuotos-pykälä katosi vesilain lopullisesta versiosta. "Tämä on vihreille erittäin tärkeä asia, josta sovittiin jo hallitusohjelmassa", oikeusministeri Tuija Brax (vihr) sanoi.

3.12.2008

Pohjolan Voima julkisti tänään keskiviikkona suunnitelmansa Kollajan tekoaltaasta ja vesivoimalaitoksesta. Hallituksen ilmasto- ja energiapaketissa allasta ei mainita, koska sitä ei pidetty edes vaihtoehtona.

10.11.2008

Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan hallitus sopi ilmasto- ja energiastrategian yhteydessä, ettei Kollajaa rakenneta. Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan strategia ei estä hanketta.

1.10.2008

VTT:n tutkimus povaa investointeja uusiutuvaan energiaan, hiilidioksidin talteenottoon ja ydinvoimaan. Vesivoimaan investoidaan päästövähennystavoitteista riippumatta.

Viite