Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Lukija päättää

18.12.2015

Riikka Suominen

Käyttäjän Riikka Suominen kuva
Kirjoittaja on Vihreä Lanka -lehden päätoimittaja.

”Toimittajan on varminta olla äänestämättä. Näin hänelle ei varmasti synny sidonnaisuuksia mitään poliittista toimijaa kohtaan.”

Oli vuosi 2001 ja Tukholman yliopiston viestinnän laitoksen auditoriossa luennoi koulun lehtori, keski-ikäinen herra. Aiheena oli journalismin puolueettomuus. Istuin luentosalin etuosassa ja kuuntelin sillä hartaudella kuin toisen vuoden opiskelija kuuntelee. Journalismin opinnot olivat jo muuttaneet elämäni. Olin imenyt ja niellyt kritiikittä jokaisen sanan. Tähän asti.

En voinut tajuta, miten kukaan voisi tehdä työtä täydellisen puolueettomana. Vaikka en äänestäisikään, niin olisin edelleen esimerkiksi kasvissyöjä. Eikö se ole sidonnaisuus, jos haastattelee lihateollisuuden edustajaa?

Opinnoistani huolimatta olen jatkanut äänestämistä. En ole muutenkaan tavoitellut elämää arvotyhjiössä. Näen maailmassa paljon epäkohtia, ja kyllä, käytän mielelläni työaikaa niihin puuttumiseen.


Perjantaina ilmestynyt lehti on ensimmäinen Vihreä Lanka, jossa olen päätoimittajana.

Lehden arvot on lausuttu ääneen: kannatamme luonnonvarojen säästämistä seuraaville sukupolville, feminismiä, monikulttuurisuutta ja hyvinvointivaltiota. Lukija tuntee arvopohjamme ja voi sen perusteella arvioida tiedonvälitystämme.

Tässä on mielestäni journalismin hienous. Se on kansanvaltaista. Lukija päättää.

Siinä missä viestinnän lähtökohta on lähettäjä ja hänen tavoitteensa, journalismissa lähtökohta on lukija.

Lukijan palvelemista edellyttävät meiltä toimittajilta myös journalistin ohjeet. Suomessa lehdistönvapaus on maailman huippua. Vapaata ja valpasta lehdistöä kunnioitetaan. Lähes kaikki suomalaiset puoluemediat ovat Julkisen sanan neuvoston jäseninä allekirjoittaneet journalistin ohjeet.

Ohjeet eivät vaadi meitä olemaan puolueettomia tai vailla mielipiteitä. Ne vaativat, että julkaisemamme on totta, että etusijalle asetetaan lukijan oikeus tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja että erotamme mielipiteet faktoista.

Sille viestinnän laitoksen lehtorillemme haluaisin sanoa, että toimittajan ammattitaitoa ei mittaa näennäinen puolueettomuus, vaan kyky raportoida tasapainoisesti silloinkin kun hänellä on aiheesta omia intohimoja. Siihen me Vihreässä Langassa pyrimme. Lisäksi pyrimme koskettamaan, herättelemään ja avaamaan lukijoille uusia maailmoja. Te lukijat päätätte, onnistummeko me.





Viite